India illustration

Intia

Pitkän matkamme ”ensimmäinen” päämäärä oli päästä Suomesta Intiaan maitse.

Suoriuduttiin tehtävästämme marraskuussa 2019, jolloin saavuttiin Pakistanista Intiaan Wagahin raja-aseman kautta.

Koska ollaan matkailtu Intiassa aiemminkin, keskityttiin tällä kertaa lähinnä tutkimaan meille uusia alueita pohjoisessa. Pidettiin kuitenkin myös pieni tauko reissailusta etelän lämmössä. Matkustettiin Intiassa 73 päivää ja vierailtiin seuraavissa osavaltioissa: Punjab, Himachal Pradesh, Rajastan, Karnataka, Länsi-Bengal, Sikkim, Assam, Meghalaya ja Mizoram.

Tällä hetkellä, matkanteon ohessa, työstetään tarinoitamme Intiasta. Alapuolelta löytyy kaikki jo julkaistut tarinat. Pysyhän kuulolla!

Kaikki meidän tarinat Intiasta

Kaikki meidän tarinat Intiasta

Hyvästit Hampille

Vietettiin joulukuussa 11 ihanaa päivää Intian Hampissa. Kirjoitettiin silloin meidän päivistä siellä tavalliseen tapaamme, mutta nyt kun tuli tekstin julkaisun aika, kaikki onkin muuttunut.

Lue lisää »