Johanna & Seri
Me ollaan Johanna Suomesta ja Seri Itävallasta. Tavattiin Intiassa v. 2010 ja lyöttäydyttiin yhteen muutama vuosi sen jälkeen. Siitä lähtien ollaan matkustettu yhdessä yli 30 maassa. Viime vuodet ollaan asuttu Wienissä, jossa minä työskentelin graafikkona ja Seri sosiaalityöntekijänä. Kunnes päätettiin, että on taas aika jatkaa matkaa...
Johanna tykkää: piirtämisestä (joitain kuvituksia löytyy tästä blogistakin), syömisestä, turhasta höpöttämisestä, joogasta, sirkusjutuista (kunhan niihin ei liity eläinrääkkäystä), mystisistä asioista, ananaksesta pizzassa, kirpputoreista, kauhuleffoista ja laiskottelusta
Seri tykkää: kokkauksesta, syömisestä, chilistä ja tuoreista yrteistä, kiipeilystä ja boulderoinnista, kaikista urheilulajeista joissa ollaan laudan päällä, tee-se-itse -meiningistä ja teknisistä asioista, ihmisistä ja niiden tarinoista, papukaijoista, vanhoista silloista, historiasta ja politiikasta sekä asioiden laittamisesta järjestykseen
Good Ride Stories
Good Ride Stories on meidän matkapäiväkirja. Kirjoitetaan tätä sekä itseämme varten, että kavereille, sukulaisille ja kaikille, jotka haluaa seurata meidän seikkailuja. Kerrotaan pääasiassa meidän matkoista omien kokemustemme kautta, mutta yritetään samalla myös jakaa hyödyllisiä vinkkejä ja inspiroida muitakin matkailemaan maata pitkin.
Meidän blogi kertoo lähinnä maitse tehdyistä reissuista. Ei olla lopetettu lentämistä kokonaan, mutta sekä ympäristön takia että huvin vuoksi matkustetaan maitse aina kun mahdollista. Meidän mielestä matkustamisessa parasta on matkustaminen itsessään. Ei haluta vaan päätyä jonnekin, vaan myös nähdä mitä matkan varrelta löytyy.
Good Ride Stories kertoo pitkistä päivistä bussinrämien kyydissä, öistä junien yläpedeissä ja rullailusta skeittilaudoilla. Kasvisruoasta, vahvoista drinkeistä ja illallisista uusien kavereiden kanssa. Pienen budjetin matkoista, kuitenkin paikallista tukien. Suurkaupungeista ja pikku kylistä. Viidakoista ja vuorenhuipuista. Riippumatoista ja kookospalmuista. Niistä päivistä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen mutta kääntyy lopulta parhain päin.
Puhutaan keskenämme pääasiassa englantia ja siksi myös kirjotetaan tätä blogia yhdessä englanniksi. Lisäksi molemmat tekee omat versionsa äidinkielellään.
Tervetuloa seuraamaan meidän seikkailuja tämän blogin kautta – nauti matkasta! <3
Viimeisin seikkailumme
Alunperin tarkoituksenamme oli myös palata takaisin maitse, mutta koronapandemian seurauksena päädyimme lentämään kotiin maaliskuussa 2020, noin seitsemän kuukauden ja 22 000 uskomattoman upean maitse matkustetun kilometrin jälkeen.