Gilgit – Parhaita kavereita ja postikortteja

Meille oltiin kerrottu, ettei Gilgitissä, Gilgit-Baltistanin pääkaupungissa, olisi juuri mitään nähtävää. Koska oltiin joka tapauksessa viime viikkoina nähty kylliksi vuoria, jäätiköitä, riippusiltoja, pyhiä kiviä ja linnoituksia, ei edes otettu selvää siitä, mitä nähtävää Gilgitissä olisi (ja ihan varmasti sieltäkin jotain mielenkiintoista löytyisi). Sen sijaan me otettiin lähinnä lepiä meidän guesthousella sekä tutustuttiin paikallisiin ihmisiin.

Postikorttijahti

Meidän, tai tarkemmin sanottuna minun, tärkein missio Gilgitissä oli löytää yksi tietty postikortti. Mulla on ollut pitkään perinteenä lähettää äipälle reissusta kortti, jossa on kolme naista. Postikortit ovat katoava luonnonvara tässä digitalisoituneessa maailmassa, joten kortin löytäminen on nykyään yllättävän vaikeaa – etenkin sellaisen, jota koristaa kolme naista. Yhtenä iltana Karimabadissa näin kun meidän kaveri “Paskakusi“ kirjoitti postikorttia, jossa oli juurikin kolmen naisen kuva. Hän oli kuulemma ostanut sen kirjakaupasta Gilgitin Madina Marketilta. Eli nyt kun oltiin Gilgitissä, oli kyseinen kirjakauppa pakko löytää.

Madina Market on pieni piha, jossa on muutama kirjakauppa. Se sijaitsee suuremman NLI Marketin vieressä. NLI Market oli helppo löytää, mutta Madina Marketia etsittiin varmaan ainakin tunti. Siinä ympäriinsä kysellessämme saatiin jo uusia kavereitakin. Meille tarjottiin teet yhden vaatekaupan perällä ja kiva poliisimies myös kutsui meidät kotiinsa vierailulle. Tästä tarjouksesta me kuitenkin kieltäydyttiin, koska mies asui aika kaukana.

Kun oltiin vihdoin löydetty tiemme Madina Marketille, käytiin läpi jokainen kirjakauppa siellä. Yksikään niistä ei myynyt postikortteja. Myöhemmin meidän guesthousen omistaja tiesi kertoa, että paikassa tosiaan on yksi kirjakauppa, joka myy postikortteja, mutta että se oli varmasti ollut suljettu, koska oli sunnuntai.

Seuraavana aamuna käveltiin uudelleen muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle Madina Marketille. Nyt oikea kirjakauppa tosiaan oli auki. Käytiin läpi melkein kaikki niiden postikortit ja juuri kun oltiin luopumassa toivosta, siinä se oli! Postikortti, jossa mustalla pohjalla oli kolmen Kalash-laakson naisen kuva. Rakas mamma: Toivottavasti olet erittäin kiitollinen kun saapuu perille!

Meidän uusi paras ystävä

Matkallamme takaisin majapaikkaamme ensimmäisen päivän postikorttijahdin päätteeksi, paikallinen mies pysäytti meidät tiellä ja kutsui teelle. Hän ei asunut kaukana, joten lähdettiin tottakai miehen mukaan. Jamil asui vaimonsa ja kolmen tyttärensä kanssa talossa, jonka edustalla oli nätti puutarha. Sillä aikaa kun Seri nautti chainsa ja kakkupalat puutarhassa, minut kutsuttiin sisään tapaamaan talon naisia. Jamil oli kuulemma suunnitellut matkustavansa Islamabadiin ja siitä eteenpäin Lahoreen samana päivänä kuin me, joten päätettiin matkustaa yhdessä. Sovittiin, että mennään seuraavana aamuna bussiasemalle hommaamaan liput.

Teen jälkeen Jamil saattoi meidät takaisin guesthousellemme ja halusi näyttää matkalla muutaman nähtävyyden. Käytiin kahdessa puistossa sekä Gilgitin lentokentällä, jonka kiitoradalle oli parkkeerattu hätälaskussa rikkoutunut lentokone. Jamil otti hyvin nopeasti isällisen otteen meistä, esimerkiksi tarttuen meitä käsistä kun ylitettiin tietä.

Seuraavana aamuna tavattiin, kuten oltiin sovittu. Jamil oli päättänyt lykätä matkaansa, koska poliittinen tilanne Islamabadissa oli kiristynyt. Hän pyysi meitäkin odottamaan, mutta me ei haluttu enää jäädä Gilgitiin. Jamil lähti silti meidän mukaan bussiasemalle. Siinä bussiasemalla chaita juodessa Jamil kertoi, ettei hän tule koskaan unohtamaan meitä. Ja että me ollaan hänen parhaita ystäviä ja että hän rakastaa meitä. Okei, vähän erikoista näin eurooppalaisille, mutta mikäs siinä, ei mekään tulla ikinä unohtamaan Jamilia!

Kun saatiin bussiliput hommattua, Jamil ilmoitti, että hän tulee meille kylään viideltä ja aikoo viipyä kaksi tuntia. Selvä homma. Viideltä hän siis saapui meidän majatalolle mukanaan jättimäinen pussi banaaneja meille lahjaksi. Tilattiin chait meidän majatalon ravintolasta ja juotiin ne meidän huoneen terassilla. Jamil tarjoutui järjestämään meille valtavan hääjuhlan Pakistanissa, kun kerrottiin, ettei meillä ole ikinä ollut hääjuhlaa. Sovittiin, että ehkä ensikerralla.

Kun ilta viileni, Jamil kysyi kohteliaasti, voisiko hän lähteä kotiin jo vähän sovittua aikaisemmin. Ilmeisesti toisen luona vieraileminen on kunnianosoitus. Lähtiessään hän antoi meille oman, Gilgitin alueelle tyypillisen hattunsa. Me ajateltiin että ei me nyt voida mieheltä hattua päästä viedä, mutta hän vaatimalla vaati ja kertoi omistavansa monta samanlaista hattua. Meillä ei valitettavasti ollut muuta kuin hetki meidän ajasta antaa hänelle takaisin.

Madina 2 hotelli

Muutama muu reissaaja oli suositellut meille Gilgitin Madina 2 Hotellia. Kun saavuttiin sinne, ymmärrettiin miksi. Huoneiden hinnat olivat edullisia, mutta huoneet varsin mukavia. Guesthousella oli myös puutarha, jossa oli kiva syödä aamiaista auringon paisteessa. Siitä syystä, vaikka Gilgit itsessään oli melko hektinen kaupunki, oli se silti hyvä paikka rentoutua. 

Lähtö Gilgitistä

Kolmen yön jälkeen lähdettiin Gilgitistä jatkamaan matkaa. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli matkustaa muutamaksi päiväksi Islamabadiin, mutta viime päivien aikana tilanne siellä oli tosiaan muuttunut. Kaduilla oli isoja hallitusta vastustavia mielenosoituksia ja siitä syystä teitä, kouluja ja virastoja oli suljettu. Kukaan ei tietenkään tiedä, mihin suuntaan tilanne tulee kehittymään seuraavina päivinä, eikä me haluttu mennä sinne ottamaan asiasta selvää. Siispä me päätettiin, että jatketaan Islamabadista suoraan matkaa Lahoreen, joka kiinnosti meitä kaupunkina joka tapauksessa enemmän. Edessä oli vähintään 22 tuntia bussissa istumista.