Hopper Valley – Päiväretki jäätikölle

Kuultiin että matka Hopper-laaksoon ja sen jäätikölle olisi kiva päiväretki Karimabadista. Koska retkemme Passu-jäätikölle ei mennyt ihan putkeen, päätettiin lähteä koettamaan onneamme Hopper-laaksoon.

Karimabadista Hopper Valleyhin pääsisi Aliabadin kautta julkisillakin. Me päädyttiin kuitenkin kerrankin hankkimaan oma kuski. Tavattiin Karimabadin majatalollamme saksalainen mies, Carsten, joka lyöttäytyi seuraamme ja jakoi kustannukset kanssamme. Oma kuski osoittautui tässä tapauksessa hyväksi valinnaksi, koska tehtiin matkan varrella useampikin pysähdys. Nähtiin siis päivän aikana paljon muutakin kuin pelkkä Hopper-laakso ja sen jäätikkö. Oma kuski Landrover-autoineen maksoi yhteensä 3000 rupiaa, eli noin 18 euroa.

Nähtävää matkan varrella

Ensimmäinen pysäkkimme oli yli tuhat vuotta vanha Ganishin kylä. Se on koko Hunza-laakson vanhin asutusalue. Vaikka suuri osa kylästä on valitettavasti tuhoutunut tulvien seurauksena, oli historiallinen paikka silti edelleen hyvin vaikuttava.

Seuraavaksi vuorossa oli visiitti Hunzan pyhillä kivillä. Näihin suuriin, Karakorumin valtatien varrella sijaitseviin kiviin on tuhansia vuosia sitten kaiverrettu buddhalaisia kuvia ja kirjoituksia, jotka ovat edelleen nähtävissä. Nähtävyys oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta kivien tuijottaminen alkaa kyllästyttämään melko nopeasti. Onneksi näkymät kivien taakse alas laaksoon olivat taas kerran aivan upeat.

Meidän kuskilla oli meille vielä yksi yllätys. Ennen suuntaamista Hopper-laaksoon pysähdyttiin rubiinikaivoksella. Paikka ei aluksi kuulostanut tai näyttänyt kovin mielenkiintoiselta, mutta kun onnistuttiin löytämään kiviä, joissa oli kiinni pieniä rubiinin kiteitä, innostuttiin. Sillä aikaa kun minä ja Karsten metsästettiin rubiineja, Seri keskittyi lähinnä tutkailemaan kaivoksen tunneleita.

Kohti Hopper-laaksoa

Viimein suunnattiin kohti Hopper-laaksoa. Ajettiin pitkin joen rantaa, jossa nähtiin pieni telttakylä. Siellä asuu perheitä, jotka huuhtovat joesta timantteja.

Sitten alettiin nousta ylös vuorille. Uskomattomia maisemia, vuohia, syksyn sävyjä… eli perus karakoramkamaa. Ylös johtava hiekkatie oli paikoitellen tosi kapea, eli välillä melkein alkoi jännittää. Ohitettiin useita pieniä kyliä ja kouluun matkalla olevia ilakoivia lapsia, jotka olivat selkeästi innoissaan muukalaisia nähdessään.

Retki jäätikölle

Saavuttuamme Hopper-kylään, kuskimme parkkeerasi auton “Hilton ravintolan“ eteen. Kyseisellä ravintolalla ei onneksi ollut oikeasti mitään tekemistä Hilton-hotelliketjun kanssa. Ravintolalta kävelisi pari tuntia jäätikölle ja takaisin. Meille tarjottiin opasta, mutta oltiin vakuuttuneita, että löydettäisiin perille omillammekin.

Jäätikön näki jo kaukaa, mutta tällä kertaa haluttiin päästä sen päälle saakka. Polku alas oli jyrkkä. Kun viimein saavuttiin jäätikön reunaan, etsittiin tietä mudan läpi jäätikön päälle melko pitkään. Se kuitenkin kannatti, koska näkymät jäätikön päältä olivat jotain, jota en ole ennen nähnyt. Eipä ole tullut aikaisemmin seistyä jäätiköllä (Passua ei lasketa).

Kun oltiin kavuttu takaisin ylös, syötiin lounas Hilton-ravintolassa. Sitten hurautettiin takas Karimabadiin. 

Suosituksen arvoinen reissu

Me ei yleensä tehdä tämän tyyppisiä päiväretkiä, joilla palkattaisiin kuski ja kierreltäisiin nähtävyydeltä toiselle. Tässä tapauksessa oman kuskin hommaaminen on kuitenkin mielestämme suositeltavaa. Oltaisiin missattu monta asiaa matkan varrelta, jos oltaisiin otettu alle julkinen bussi. Ainakin sellaiseen Landroveriin, jolla me oltiin liikkeellä, mahtuu helposti viisi tai kuusikin kyytiläistä. Reissulle ei siis juuri tule hintaakaan, jos kuluja on jakamassa monta matkaajaa.