- October 23, 2019
- Day 49
- Passu, Pakistan
- 7626 Km
Vietettiin meidän ensimmäiset kaksi yötä Pakistanissa kylässä nimeltä Passu. Jos ei olisi ollut niin kylmä, oltaisiin saatettu jäädä sinne ”jumiin” pidemmäksikin aikaa. Vaikka kylä onkin pieni, on alueella paljon tekemistä luonnossa viihtyvälle. Tai sitten voisi vaan olla tekemättä yhtään mitään ja nautiskella kuvankauniin Hunza-laakson rauhasta.
Sostista Passuun
Sost on ensimmäinen kylä Pakistanin puoleisella Karakoramin valtatiellä ja paikka, jossa rajamuodollisuudet tapahtuu. Vaikkei Sostkaan vaikuttanut hassummalta paikalta, me päätettiin jatkaa suoraan Passuun. Oltiin kuultu, että tämä kylä 36 kilometrin päässä Sostista olisi viihtyisämpi. Meidän hauskat pakistanikaverit Tashkurganista olivat matkalla etelään ja ottivat meidät kyytiin.
Ennen kuin jätettiin Sost taaksemme, käytiin pankkiautomaatilla. Kylästä löytyy muutamakin automaatti. Me saatiin Visan luottokortilla rahaa ulos heti ensimmäisestä automaatista. Oltiin sitä ennen tosin kokeiltu onneamme kahdella muulla kortilla, eli näitä tilanteita varten on hyvä pitää mukana useampi pankkikortti.
On ihan hullua, miten nämä maisemat onnistuvat yllättämään meidät upeudellaan kerta toisensa jälkeen. Kun sitä luulisi, että tästä ei näkymät enää voi parantua, ilmestyy eteen uusi lumihuippuinen vuori ja yhä kirkkaampia syksyn sävyjä. Näin meidän matka Sostista Passuun kului – taas kerran ympäröivää maailmaa ihastellessa.
Jäätiin kyydistä Passun kohdalla ja jätettiin jäähyväiset meidän ihkaensimmäisille pakistanilaisille kavereille. Luvattiin vierailla niiden kotona lähellä Lahorea, kunhan ollaan saavuttu etelämmäksi.
Kaunis, kylmä Passu
Passu osoittautui oletettua pienemmäksi kyläksi, joka koostuu lähinnä kivistä kasatuista taloista. Syy turistien pysähtymiselle täällä onkin lähinnä kylää ympäröivä luonto ja etenkin vuoret, jotka tunnetaan muotonsa vuoksi nimillä ”Passu Cathedral” tai ”Passu Cones”.
Lokakuun puolivälissä turistikausi on jo lopussaan ja suurin osa majataloista sulkenut ovensa. Etsittyämme ensin majapaikkaa kylästä tuloksetta, päätettiin pummata kyyti pari kilometriä takaisin päin Karakorumin valtatien varrella sijaitsevaan Passu Peak Inn:iin. Jo nyt meille kävi selväksi, kuinka helppoa liftaaminen Pakistanissa on.
Passu Peak Inn on vaatimaton majatalo, jota pyörittää energinen ja puhelias 81-vuotias Mr. Akbar. Me viihdyttiin tämän ex-armeijamiehen huomassa hyvin, mielenkiintoisia (ja rönsyileviä) tarinoita kuunnellen. Hän myös valmisti meille hyvää kasvisruokaa ja makeaa, maitoon keitettyä chaita. On ihanaa olla maassa, jossa kasvisruokaa on tarjolla ja lisäksi se maistuu herkulliselta!
Mutta tähän aikaan vuodesta Karakoramin vuorilla on kylmä! Öisin lämpötila putosi pakkasen puolelle, eikä majataloa lämmitetty mitenkään. Saatiin sellainen metallitikku, jonka avulla voi lämmittää vettä ämpärissä. Mutta se toimii vaan kun sähköt toimii, ja Passussa 80% vuorokaudesta oli sähkökatko. Ollaan toki molemmat totuttu kotimaissamme talveen, muttei siltikään ole mukavaa olla jäässä yötäpäivää. Siitä syystä viihdyttiin Passussa vain kaksi yötä.
Skeittailua Karakoram Highwaylla ja visiitti Passu-jäätikölle
Kun mietittiin tätä matkaa kotona, haaveiltiin skeittaamisesta Karakoramin valtatiellä, muttei tiedetty, olisiko se mitenkään päin mahdollista. Koska liikennettä ei ollut paljoa ja asvaltti oli erinomaisessa kunnossa, onnistui rullailu valtatiellä hyvin. Kun skeitattiin Karakoram Highwayta, tuntui että elettiin omaa unelmaamme.
Rullailtiin kolme kilometriä meidän majapaikalta Glacier Breeze -ravintolalle. Saatiin jättää skeittilaudat ravintolalle talteen meidän jäätiköretken ajaksi. Luvattiin tulla kakulle myöhemmin – ravintola on tunnettu mehevästä aprikoosikakustaan.
Passu-jäätikön näkee valtatieltä, mutta me haluttiin päästä lähemmäksi. Reitti kohti jäätikköä alkaa Glazier Breeze -ravintolalta. Polku seurasi jokea ja matkan edetessä maasto muuttui hiekkaisemmaksi ja kivisemmäksi.
Puolentoista tunnin päästä oltiin paikassa, joka koostui valtavista, maanvyöryjen aiheuttamista irtonaisten kivien kasoista. Nähtiin ja kuultiin kuinka kivenmurikoita vieri alas jyrkkiä vuorenseinämiä tämän tästä. Ei onnistuttu löytämään hyvää reittiä ja matka alkoi tuntua aika vaaralliselta. Mä en halunnut enää jatkaa pidemmälle, mutta Seri ei suostunut pysähtymään.
Oltiin jo hyvin lähellä jäätikköä, kun Serikin onneksi tuli järkiinsä. Päätettiin kääntyä takaisin, ennen kuin litistyttäisiin alas vyöryvän kiven alle. Kun oltiin kiipeilty jokunen metri takaisin päin kivikasojen päällä, tajuttiin, että oltiin jo itseasiassa saavutettu jäätikkö. Ei tajuttu, että seistiin sen päällä, sillä tämä osa jäätiköstä oli hiekan ja kivien peitossa. Alapuolelta voitiin siis ainakin ihailla kohtaa, josta jäätikkö alkaa, vaikkei jäätikön päälle varsinaisesti päästykään.
Myöhemmin kuultiin, että joen toisella puolella olisi toinen reitti, joka johtaisi jäätikön päälle asti. Paljon helpommin jäätikön päälle kuitenkin pääsisi lähestymällä sitä läheisestä Hussainin kylästä. Joka tapauksessa retki oli ihan kiva, mitä nyt mulle saattoi jäädä jotain traumoja tippuvista kivistä.
Hurjia riippusiltoja
Hussainin riippusilta
Seuraavana päivänä, ennen lähtöä Passusta, me (Seri) haluttiin vierailla parilla läheisellä riippusillalla. Liftattiin ensin kyyti mukavalta paikalliselta mieheltä Hussainin riippusillalle.
Askelmien välissä oli ainakin 20 cm rako, mutta silta oli suht vakaan oloinen. Mä jäin silti odottamaan ja räpsimään kuvia riippusillan alkupäähän sillä aikaa, kun Seri ylitti sillan. Ainoa potentiaalinen vaara oli paikalle ilmestynyt thai-turistiryhmä. Ne halusivat kaikki kävellä sillalla yhtä aikaa, vaikka kylttiin oli kirjoitettu, että silta kestää enintään seitsemän henkeä kerralla.
Passun riippusilta
Hussainin riippusiltaa on kutsuttu yhdeksi maailman vaarallisimmista silloista, mutta itseasiassa Passun riippusilta oli paljon hurjempi. Välit kiikkerien, puisten askelmien välillä olivat suuremmat ja useita metrejä joen yläpuolella roikkuva silta itsessään oli Hussainin siltaa pidempi.
Aivan kuten retkellämme jäätikölle, myös tällä kertaa onnistuttiin valitsemaan “väärä“, hankalampi reitti. Polku tieltä alas sillalle oli tosi jyrkkä. Matkalla tavattiin kaksi italialaista miestä, jotka lyöttäytyivät meidän seuraan. Kohdassa, jossa kävelemisen sijasta olisi täytynyt kiivetä vuorenseinämää pitkin, päätin taas kerran jänistää ja jäädä odottelemaan. Seri ja italialaiset pääsivät sillalle asti ja onnistuivat ylittämään sen.
Italialaiset kertoivat sillanylityksen olleen melkoisen jännittävä, mutta Seri ei ollut juuri millänsäkään. Tuulessa keikkuvan sillan ylittäminen oli kuulemma ollut hauskaa ja omalla tavallaan rauhoittavaa (?!), muttei yhtään pelottavaa tai vaarallisen tuntuista. Päivä päivältä käy selvemmäksi, että meidän pelkokertoimet ovat aika eri ääripäistä…
Lähtö Passusta
Seuraavaksi suunnattiin Karimabadiin. Ensin meidän täytyi kuitenkin hakea reput guesthouselta. Saatiin kyyti italialaisilta. Moottoripyörien kyydissä istuminen kiemurtelevalla Karakoram Highwaylla oli hauskaa. Talvinen viima tuntui tosin melko kylmältä naamalla, koska meillä ei ollut kypäriä. Sanottiin heipat Mr. Akbarille, nostettiin reput selkään ja mentiin tien varteen odottamaan autoa Karimabadin suuntaan.
3 ajatusta aiheesta “Passu – Our first stop along Pakistan‘s Karakoram Highway”
thanks for your visit
Looking for a cdm machine near me. If anyone has recommendations for reliable suppliers or service centers in the area, I’d appreciate your input!
This is some awesome thinking. Would you be interested to learn more? Come to see my website at QH6 for content about Thai-Massage.