- October 21, 2019
- Day 47
- Sost, Pakistan
- 7590 Km
Matkustettiin Kiinasta Pakistaniin Khunjerab Passin kautta. Khunjerab Pass sijaitsee 4693 metrin korkeudessa ja on täten maailman korkein virallinen rajanylityspaikka, kuten myös Karakoramin valtatien korkein kohta. Bussimme ei ollut ihan sitä mitä oltiin odotettu, mutta maisemat matkan varrella olivat suorastaan eeppiset ja matkaseura lystikästä. Ennen rajanylitystä meidän täytyi kuitenkin vielä hommata bussiliput ja päästä Kiinan rajalaitoksen läpi.
Matkaliput Kiina-Pakistan bussiin
Koska Kiinan ja Pakistanin välinen rajanylityspaikka, Khunjerab Pass, on kiinni viikonloppuisin, jouduttiin odottamaan rajan aukeamista maanantaihin asti. Seri kävi meidän pakistanikavereiden kanssa bussiasemalla kyselemässä matkalippuja jo sunnuntai-iltana, mutta mies bussiaseman portilla oli kehottanut tulemaan takaisin maanataina yhdeksältä. Varmuuden vuoksi Seri vielä varmisti: kyllä, kello yhdeksän.
Yhdeksän Pekingin virallista aikaa tarkoittaa seitsemää paikallista aikaa. Jouduttiin siis heräämään tosi aikaisin. Kun astuttiin hostellista ulos, oli vielä pilkkopimeää ja ilma muutaman asteen pakkasen puolella. Oltiin bussiaseman porteilla kakskyt vaille yhdeksän. Verhojen raosta nähtiin, kuinka bussiaseman mies nousi sängystään (jep, näköjään tyyppi asuu asemalla) ja pikaisesti valmistautui työpäiväänsä. Yhdeksältä mies tuli porteille ihan vaan ilmoittaakseen, että Sostin lippuja aletaan myydä vasta kymmeneltä. Kun yritettiin kysyä, että miksiköhän hän oli edellisiltana käskenyt meitä tulemaan asemalle yhdeksältä, hän suuttui ja kehotti häipymään. Mies näytti olevan kunnon idiootti muutenkin, koska tapa, jolla hän kohteli bussiaseman aitaan lyhyellä hihnalla köytettyä pikkukoiraa, oli kamala. Mentiin sitten takaisin hostellille, odoteltiin tunti ja palattiin asemalle. Onneksi tällä kertaa päästiin sisään bussiasemalle ja siellä sijaitsevaan toimistorakennukseen, josta vihdoin onnistuttiin ostamaan matkaliput Pakistanin bussiin.
Rajalaitoksessa
Bussi Pakistanin Sostiin ei lähde bussiasemalta, josta matkaliput ostetaan. Eipä tietenkään, sehän olisi aivan liian kätevää. Jouduttiin siis kävelemään muutama kilometri Tashkurganin rajalaitokselle. Meidän pakistanikaverit ne siellä meitä jo odottelivatkin.
Rajalaitoksen portit aukesivat yhdentoista jälkeen. Päästiin rajatarkastuksen läpi noin tunnissa – aikaa kului lähinnä jonotteluun. Saapuessamme Kiinaan vietettiin rajalla seitsemän tuntia, joten tämä ei tuntunut missään. Oltiin yllättyneitä siitä, kuinka nopeasti hommat hoituivat ja kuinka hyvin kaikki oli tällä kertaa organisoitu.
Rajatarkastusten jälkeen meidät ohjattiin pihalle odottamaan bussia. Onneksi aurinko oli alkanut paistaa, joten enää ei ollut aivan niin kylmä. Siinä odotellessamme juteltiin meidän tulevien matkakavereiden kanssa. Kaikki olivat pakistanimiehiä ja hyvin ystävällisiä. Ollaan jo nyt tykästytty pakistanilaisiin.
Upea kiinalainen sleeper-bussi
Vaikka matkustettiin päiväsaikaan, jostain syystä bussimme oli sleeper-mallia. Tämän tyyppiset bussit tulivat meille tutuiksi edellisellä Kiinan-reissullamme, eikä olla näiden sleeper-bussien ylimpiä ystäviä. Ei tunnu kovin järkevältä sulloutua lyhyeen, kapeaan kerrossänkynkyyn makaamaan keskellä päivää. Muutkaan matkustajat eivät vaikuttaneet kovin iloisilta tästä bussivalinnasta. Bussi oli myös haiseva ja likainen, mutta ainakin maisemat matkan varrella olivat ihan omaa luokkaansa ja matkaseura melko hulvatonta.
Serille sateli kohteliaisuuksia meidän kanssamatkustajilta. He vaikuttivat olevan sitä mieltä, että Seri on ihan huippu tyyppi. Minun itsetunto sen sijaan koki muutaman kolauksen. Yksi meidän kavereista yritti arvuutella meidän ikiä. Kuten aina, Seriä luultiin paljon nuoremmaksi. Kuultuaan että minä olen 29, tyyppi sen sijaan totesi, että näytän kuusi vuotta vanhemmalta. Toinen ukkeli aloitti keskustelun kysymällä mitä kieltä me Suomessa puhutaan. Hänellä oli myös toinen kysymys mielenpäällä: “If Finland is such a wealthy country, why do you look so poor and weak?”. Kiitosta vaan. Ainakaan pakistanilaiset eivät ilmeisesti turhaan mielistele.
Koska ajettiin Kiinan raja-alueella, ei bussista tietenkään saanut poistua, paitsi kerran “vessaan“. Bussi pysähtyi piikkilangoin reunustetulla tiellä keskellä laakeutta ja miehet menivät luontoon. Itse bussin ainoana naisena jouduin jatkamaan pidättelyä, koska paikalla ei ollut edes yhden yhtä puskaa, jonka taakse olisi voinut mennä kyykkimään. “Vessatauon“ jälkeen nuori pakistanitoverimme ilmoitti hymyssäsuin videoineensa Serin pissaamisen.
Khunjerab Passin ylitys
Ajettuamme nelisen tuntia saavuttiin pienelle raja-asemalle. Juuri kun pysähdyttiin, alkoi pyryttää lunta. Noustiin kaikki ulos bussista, mutta vain siksi aikaa, että meidän lukumäärä tarkastettiin. Tämä oli viimeinen tarkastus Kiinan puolella ja oltiin, taas kerran, yllättyneitä siitä, kuinka helposti se sujui.
Sitten ajettiin Khunjerab Passin kuuluisan portin läpi. Valitettavasti bussi ei pitänyt portilla selfie-taukoa. Kun ylitettiin raja Kiinasta Pakistaniin, kanssamatkustajamme aloittivat juhlimisen: “Pakistaaan, Pakistaaaaan, Pakistaaaaaaaan!” Ja me oltiin ihan yhtä iloisia siitä, että oltiin jätetty Kiina taaksemme ja saavuttu Pakistaniin.
Meidän ensikilometrit upeassa Pakistanissa
Khunjerab Pass on myös Karakoram Highwayn korkein kohta. Hitaasti alettiin laskeutua alaspäin. On ihan hullua, miten näkymät tällä reissulla aina vaan paranevat paranemistaan. Maisemat meidän ensimmäisten Pakistanin kilometrien aikana olivat upeimmat, joita ollaan tähän mennessä nähty (ja ollaan jo nähty melkoisen päheitä maisemia). Ensin oltiin lumisten huippujen ympäröimiä. Välillä nähtiin maanvyörymän tielle jättämiä kiviä. Sitten turkoosi Hunza-joki loi kontrastia kirkkaan vihreille, punaisille, keltaisille ja oransseille syksyn väreille. Kaikkialla oli kertakaikkisen kaunista. Ja koko ajatus tuntui ihan uskomattomalta – me oltiin tultu jo Pakistaniin saakka. Pakistaniin, josta oltiin haaveiltu jo pitkään.
Ajettiin Khunjerabin luonnonpuiston läpi. Ei pysähdytty puistossa, mutta jouduttiin silti maksamaan sisäänpääsymaksu. Ulkomaalaisilta se on 10 dollaria, mutta sen voi maksaa myös muissa valuutoissa. Me maksettiin yuaneilla ihan ok vaihtokurssilla, eli tätä varten ei tarvitse erikseen vaihtaa Pakistanin rupioita (Sostissa on useampi pankkiautomaatti).
Saapuminen Sostiin
Kaksi tuntia siitä kun ylitettiin raja, saavuttiin Sostiin. Sost on Karakoram Highwayn ensimmäinen kaupunki Pakistanin puolella ja paikka, jossa Pakistanin rajalaitos sijaitsee. Hommat rajalla hoitui erittäin sujuvasti. Ei jumitettu rajalaitoksessa puolta tuntia kauempaa, eikä kukaan edes tarkastanut meidän matkatavaroita. Meidän täytyi vain täyttää lappu, jossa kerrottiin, ettei sairasteta lintuinfluenssaa tai muita erikoisia tauteja. Sitten meidät vietiin huoneeseen, jossa kaksi ystävällistä miestä tarkastivat meidän e-viisumit. Lopuksi saatiin leimat passiin ja oltiin vapaita seikkailemaan Pakistanissa. Ja vapaus tuntuu erityisen hyvältä Xinjiangissa reissaamisen jälkeen.
7 ajatusta aiheesta “From China to Pakistan: Khunjerab Pass, the world’s highest border crossing point”
Beautiful stories and pictures from China! Thanks for sharing your adventures:)
Can’t wait to read your stories about Pakistan!
Lena and Tjerk, thanks so much! 🙂 Pakistan stories are coming, soon we hope… we are getting more and more behind with the blog 😀 but here’s a spoiler: Pakistan was the best! We miss you already, hope to see you in India!
Narrated beautiful can’t wait to read your Pakistan journey and India journey as well keep updated..
Thanks so much Priya! Happy to hear that you like reading our travel stories! 🙂 More about Pakistan and India coming (hopefully) soon – sometimes the blogwriting is a bit slow because we are much on the road…
also very helpful indeed. How long did it take you from Kashgar to Sost in total?
Beautiful account of Pakistan.
I am thinking of crossing over to China