- February 19, 2020
- Day 177
- Bangkok, Thailand
- 20495 Km
Ylitettyämme rajan Myanmarista Thaimaahan, vietettiin 10 päivää Bangkokissa, joka on yksi meidän lempparikaupunkeja. Usean kuukauden reissussaolon jälkeen Bangkokiin saapuminen tuntui kotoisalta. Ei pelkästään siksi, että oltiin käyty kaupungissa jo useasti aiemmin, mutta myös, koska osa mun perheestä odotti meitä siellä. Pidettiin Bangkokissa pieni hedonistinen loma matkustamisesta thai-ruoalla herkutellen, uima-altaalla chillaillen ja vähän myös nähtävyyksiä kierrellen.
Jälleennäkeminen Bangkokissa
Jälleennäkeminen Bangkokilaisessa katuruokaravintolassa tuntui melkein epätodelliselta. Mun sisko oli saapunut kaupunkiin työasioissa jo jonkun aikaa sitten. Tämän puoliso oli liittynyt seuraan myöhemmin, mutta oli jo lähdössä takaisin Suomeen heti meidän illallisen jälkeen. Ja mun äiti oli lentänyt kaupunkiin lomalle samana päivänä. Tässä sitä oltiin yhtäkkiä, melkein puoli vuotta sen jälkeen kun äiti ja sisko oli saatellut meidät bussiin Vantaalla, perheillallisella vilkkaalla Bangkokin sivukadulla.
Mitä me tehtiin ja nähtiin? – Muutama suositus Bangkokiin
Bangkokissa olisi niin paljon nähtävää. Me kuitenkin otettiin tällä kertaa aika iisisti nähtävyyksien suhteen. Vierailtiin kuitenkin muutamalla lempparipaikalla ja löydettiinpä myös uusia lemppareita.
Wat Saket – Kultainen temppeli
Kultainen temppeli, Wat Saket, löytyy vanhasta kaupungista kukkulan laelta. Lukuisten Myanmarin temppeleiden ja pagodien jälkeen oltiin melko done temppeleiden kanssa, mutta haluttiin silti vierailla täällä ihan siitäkin syystä, että portaat huipulle kulkee mukavan vehreää polkua pitkin ja matka käy samalla pienestä kuntoilusta. Sitä paitsi, kaupunkeja on aina kiva ihailla ylhäältä käsin, etenkin auringonlaskun aikaan.
Jim Thompsonin talo
Jim Thompson oli thaisilkin kuninkaana tunnettu liikemies, joka katosi mystisesti malesialaisiin viidakoihin 60-luvulla. Tänäkään päivänä ei tiedetä, mitä hänelle tarkalleen tapahtui, mutta miehen kotitalo on edelleen olemassa ja avoinna vierailijoille. Thompson oli intohimoinen reissaaja ja antiikin keräilijä, joten talo on täynnä kaikenlaisia kiehtovia matkamuistoja. Talo itsessään on myös erikoisuus, sillä se on rakennettu yhdistelemällä erilaisia pieniä perinteisiä thai-taloja. Upeassa puutarhassa on ravintola, jossa me otettiin happy hour -cocktailit. Taloon pääsee kierrokselle 200 bahtin maksua vastaan, mutta ravintolassa ja puutarhassa voi vierailla ilmaiseksi.
Lumpini-puisto
Lumpini-puisto on hyvä hengähdyspaikka kaupungin hälinästä. Me tykätään tästä puistosta erityisesti siellä asustavien elukoiden takia. Kymmenet valtavat monitoriliskot löhöilevät auringossa lammen rannalla. Lammessa näkyy myös kilpikonnia, ja jos sinne heittää kalanruokaa (jota myydään puistossa), tulee sitä napsimaan vaikka minkälaista viiksekästä vonkaletta
Meillä, tai siis Serillä, tuli vähän sanaharkkaa puistonvartijan kanssa, joka valitti puistossa skeittauksesta. Ilmeisesti polkupyöräily, kuten myös skeittaus, on puistossa kiellettyä kolmen jälkeen, koska iltapäivisin puistossa on niin paljon porukkaa. Tultiin toisena päivänä uudelleen jo aamusta ja saatiin rullailla rauhassa melkein tyhjän puiston kiemurtelevilla teillä.
Pyöräretki Bangkokin vihreässä keuhkossa
Bang Krachao, jota kutsutaan myös Bangkokin vihräksi keuhkoksi, on iso saari Chao Phraya -joessa. Saarella on joitakin pikkuteitä ja kotitaloja, mutta suurimmaksi osaksi se on luontoa. Me otettiin vene Khlong Toei -laiturilta joen yli ja saatiin pyörät vuokralle heti saarelle saavuttuamme vastarannan laiturista. Vaikka me viihdytään myös kaupungin sykkeessä, pyöräretki saarella oli todella kiva tapa paeta kuumasta ja kaoottisesta kaupungista hetkeksi luonnon rauhaan. Pyöräretkestä Bang Krachaolla tuli ehdottomasti yksi meidän lemppariaktiviteeteista Bangkokissa!
Shoppailua
Ei sillä, että shoppailu olisi meidän mielestä erityisen hyvä tapa viettää aikaa, mutta jos nyt jotain sattuu tarvitsemaan, löytää sen luultavasti Bangkokista hyvään hintaan. Me käytiin MBK-ostoskeskuksessa lähinnä sen food courtin takia, mutta tässä valtavassa ostoskeskuksessa on myös myynnissä melkein mitä tahansa. Käytiin myös Terminal 21 - ja Siam Centre -ostoskeskuksissa, lähinnä niiden erikoisen sisustuksen takia. Terminal 21:n jokaisen kerroksen sisustuksessa on haettu inspiraatiota eri matkakohteista, kuten San Fransiscosta, Roomasta tai Marokosta. Siam Centerin alakerrasta löytyy mm. joki, puita ja ruokakojuja. Mä tykkään myös toreista, mutta valitettavasti mun lemppari iltatori, JJ Green, oli lopetettu. Löydettiin sille kuitenkin kiva korvaaja, Talad Rot Fai (Ratchada Train Market).
Thai-herkkuja
Yksi syy, miksi tykätään Bangkokista niin kovin, on tietty ruoka. Tällä kertaa me ei kuitekaan aiota jakaa mitään erityisiä ravintolavinkkejä, ihanaa thairuokaahan on tarjolla kaikkialla. Katuruoka kuuluu Bangkokin kulttuuriin vahvasti ja herkkuylläreitä voi löytää joka kulman takaa. Kasvissyöjänä tai vegaanina oman haasteensa luovat kuitenkin kalakastike, osterikastike ja sen semmoiset, eli jos on tarkka kuten me, parempi ainakin yrittää pyytää ruoka ilman niitä. Monien ostoskeskusten food courteilta löytyy myös erikseen kasvisruokakojuja. Ja nytpä on kuitenkin pakko antaa yksi spesifimpi ruokalavinkki Bangkokiin, vähän ankeasta ostariympäristöstä huolimatta: yllä manitun MBK-ostoskeskuksen food courtin ”Good Taste Vegetalian” -kyltillä merkitty koju!!
Thairuoan ahmimisen lisäksi nautittiin alkoholia ehkä enemmän kuin kertaisi myöntää. Noo, perhelomallahan tässä oltiin… Me imailtiin drinksuja hotellin kattoterassin uima-altaalla tai istuskeltiin torien tai katujen laidoilla pikkuisilla muovituoleilla kaljat käsissä, ohikulkijoita ihmetellen. Parina iltana eksyttiin pahamaineiseen Khaosan Roadin turistirysään. Se todella on hirveä paikka, josta haluaa pois heti kun sinne on saapunut, mutta aivan tien lopusta löydettiin drinkkikoju nimeltä Gypsy’s Lips, jossa oli rento meiniki. Myös China Townin Nana Streetiltä löytyi muutama kiva, vähän erikoisemmin sisustettu baari. Me raahattiin mamma mukana kaikkialle, ja vaikka äiti välillä kyselikin, että eiköhän nyt alkais jo riittää, kyllä sekin selkeästi oikeasti viihtyi.
Matkasuunnitelmat meni uusiksi
Ei suunniteltu, että jäätäisiin Bangkokiin kymmeneksi päiväksi. Tämä oli pisin pysähdys meidän reissulla sitten Intian Hampin jälkeen. Perhe jätti meidät hauskan viikon mittaisen loman jälkeen, mutta me päätettiin jäädä kaupunkiin vielä pariksi päiväksi. Meillä oli tekemättömiä tietokonehommia, joiden ajateltiin sujuvan mukavasti hotellin altaalta käsin. Mutta kuten todettu, me tykätään Bangkokista, joten vähän pidempi jumittaminen siellä ei haitannut ollenkaan.
Ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa, meidän piti myös päättää, mihin suuntaan matka jatkuisi. Alun perin meidän oli tarkoitus kääntyä Bangkokissa ”kotimatkalle”, kohti Kiinaa ja Venäjää. Tässä vaiheessa (helmikuussa 2020) oli kuitenkin käynyt selväksi, että kokoajan pahentuvan koronatilanteen takia Kiinaan ei olisi mitään asiaa. Niinpä oli kehitettävä aivan uusi suunnitelma. Harmitti, kun tajuttiin, ettei pystyttäisi tekemään koko reissua maata pitkin, kuten oli ollut tarkoitus. Mietittiin kuitenkin, että koska vuonna 2013 oltiin matkustettu Venäjän, Mongolian ja Kiinan kautta Kaakkois-Aasiaan ja lopulta Bangkokiin maitse, tavallaan ympyrä nyt kuitenkin sulkeutui. Päätettiin ottaa uudeksi määränpääksemme Aasia eteläisin kärki, johon on mahdollista matkustaa maitse: Singapore. Ei tietenkään vallitsevassa tilanteessa ollut varmaa, onnistuisiko tämäkään, mutta ainakaan ei vielä haluttu lähteä kotiin. Bangkokista jatkoimme siis matkaa etelään…
2 ajatusta aiheesta “Bangkok – A little holiday and change of travel plans”
Wow. Amazing article. Noted down some of the things that I would love to do after reading this.
Buy pre-loved used books for children at https://thechildrensbookbin.com
Super nice information. Love it.
Panchatantra Stories for kids at Panchatantra Stories at Little Authors