Intiasta Myanmariin – seikkailu läpi Zokhawthar-Rihkhawdarin raja-aseman

Koillis-Intian Mizoramin osavaltion pääkaupungista, Aizawlista suunnattiin samassa osavaltiossa sijaitsevaan Champhaihin. Ollessaan viimeinen isompi kylä ennen Myanmarin rajaa, oli Champhai viimeinen kohteemme Intiassa. Ylitettiin raja Zokhawthar-Rihkhawdar -raja-aseman kautta. Tämä raja on avattu ulkomaalaisille vasta hiljattain, joten rajanylityksestä ei ollut juurikaan tietoa saatavilla etukäteen. Matka Intian villistä idästä Myanmarin villiin länteen oli aikamoinen seikkailu.

Aizawlista Champhaihin

Kuten edellisessä tarinassa kerrottiin, sumo-kyydin saamiseen Aizawlista liittyi hieman säätöä. Siitä huolimatta päästiin starttaamaan matkamme kohti Champhaita jo ennen aamuseitsemää. Matka kesti kymmenisen tuntia muutamat tauot ja tietyömaalla odottelut mukaan lukien. Aika kului mukavasti sumon etupenkiltä sumuisia maisemia ihaillen. Tiekin oli suurimmaksi osaksi ihan hyvässä kunnossa.

Rauhallinen viikonloppu Champhaissa

Suurin osa Mizoramin väestöstä on hartaita kristittyjä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki on kiinni sunnuntaisin. Intian ja Myanmarin välinen raja on siis myös kiinni, eikä julkinenkaan liikenne kulje sunnuntaina. Päästäksemme rajan yli heti maanantaina, täytyi meidän siis saapua Champhaihin lauantaina.

Yövyttiin Hotel Chawngthussa, joka oli yksi harvoista Champhain majoitusvaihtoehdoista. Jopa hotelli oli suljettu sunnuntaisin – me päästiin kuitenkin kulkemaan sivuoven kautta ulos ja sisään. Sunnuntai ei siis tosiaankaan olisi hyvä päivä saapua Champhaihin.

Saapuessamme perille lauantaina alkuillasta, paikat olivat juuri sulkemassa oviaan. Hotellimme ravintola oli ainoa paikka, josta saatiin ruokaa. Sunnuntaina meille tuotiin ruoka huoneeseemme. Meidän ensimmäinen perinteinen Mizo-ateria koostui mauttomassa liemessä lilluvista vihreistä lehdistä sekä erittäin vetisestä daalista, joten meitä ei liiemmin haitannut, että se oli myös viimeinen Mizo-ateriamme.

Me ei siis nähty paljoakaan Champhaista, mutta käytiin kuitenkin kävelemässä sen tyhjillä kaduilla. Kotoisalta vaikuttavaa kylää ympäröiviä upeita maisemia päästiin ihailemaan hotellimme kattoterassilta. Vaikka alkoholi on periaatteessa kielletty melkein koko Mizoramissa, Champhain alueella saa kasvattaa rypäleitä ja tuottaa viiniä. Meistä olisi ollut ihanaa käydä Champhain viinitilalla, mutta sekin oli näin viikonloppuna, yllätys yllätys, suljettu.

Champhaista Zokhawthariin – Töyssyjä ja tuhnuja

Aloitettiin matka kohti rajaa heti auringonnousun jälkeen. Viimeinen auringonlaskumme Intiassa oli sanoinkuvailemattoman kaunis.

Ei tiedetty, mistä sumo rajan suuntaan lähtisi, mutta onneksi löydettiin paikka pienessä kylässä helposti. Ensin meille kerrottiin, että ensimmäinen sumo oli jo täynnä ja meidän täytyisi odottaa seuraavaa. Hetken päästä meidät jostain syystä otettiinkin kyytiin, ja niin meitä oli kyydissä kymmenen sijasta kaksitoista. Matka maksoi 300 rupiaa per pää (tammikuu 2020).

Sumossa istuttiin hauskan tyypin vieressä. Hän yritti reippaasti jutella meidän kanssa, vaikka kommunikaatio oli kielimuurin takia hankalaa. Hän myös tarjosi meille paania ja kutsui luokseen kylään. Seri tarttui paan-tarjoukseen, mutta toinen tarjous jouduttiin tällä kertaa jättämään välistä, sillä oltiin juuri matkalla Myanmariin. Miehet vaihtoivat kuitenkin numeroita keskenään, eihän sitä koskaan tiedä, milloin tälle seudulle sattuu seuraavan kerran… Minä en ottanut paljoa osaa keskusteluun. Lähinnä keskityin haukkomaan henkeä ikkunan raosta. Toisaalta takapenkillä leijailevan pierunhajun takia (tyyppi kertoi, että paan pistää ruoansulatuksen toimimaan), toisaalta välttääkseni töyssyisen tien aiheuttaman pahoinvoinnin. Champhaista Zokhawthariin johtava kiemurteleva hiekkatie oli todella huonossa kunnossa.

Matkalla pidettiin yksi yhdistetty rukous- ja pissatauko. Tällä alueella on tavallista, että tiettyinä kellonaikoina auto pysäytetään ja yksi matkustajista alkaa lausua ääneen rukousta, aivan kuin tämä olisi sovittu etukäteen. Yhteisen aamenen jälkeen halukkaat voivat sännätä puskapissalle.

Zokhawtharin kylästä rajalle mopon kyydissä

Tuli yllätyksenä, ettei sumo vienytkään meitä rajalle saakka, vaan kylään nimeltä Zokhawthar. Viimeisille kilometreille jouduttiin etsimään uusi kyyti, joka tässä tapauksessa osoittautui kahdeksi mopotaksiksi (100 rupiaa per pää). Hiekkatie oli niin naurettavan surkeassa kunnossa, että kuski itsekin nauroi sille. Onneksi nämä nuoret mopoilijat ajoivat kuitenkin varmoin ottein, joten takapenkillä istuminen ei ollut liian pelottavaa.

Zokhawthar – Intian puolella rajaa

Raja-asema Intian puolella oli pieni tönö joen rannassa. Joen toisella puolella odotti Myanmar.

Näköjään meidän vaivalloisella rekisteröitymisellä Aizawlissa ei ollut mitään virkaa. Kuten oltiinkin jo osattu aavistella, ei kukaan rajalla tarkistanut oltiinko tehty sitä vai ei. Itseasiassa ei sitä mistään olisi voinut tarkistaakaan, sillä raja-asemalla ei ollut edes tietokoneita. Matkustajien tiedot kirjattiin ylös käsin. Me täytettiin kirjaan omat tietomme, ja oltaisiin luultavasti voitu kirjoittaa riveille ihan mitä tahansa… Mutta ennen kuin saatiin maastapoistumisleimat, meidän (tulostetut) Myanmarin e-viisumit sentään tarkistettiin.   

Raja-aseman tönössä hengaili joku paikallinen kyläjuoppo, joka kaatui mun lattialla retkottavan repun päälle. Rajamuodollisuuksien aikana tönön ympärille syntyi myöskin jonkinlainen pieni mielenosoitus. Ystävällinen rajavartija johdatteli meidät väkijoukon läpi ja sillan yli Myanmariin. Hän jopa kantoi mun repun!

Rihkhawdar – Myanmarin puolella rajaa

Myanmariin meidät toivotti tervetulleiksi niinikään ystävälliset rajavartijat. He osoittivat meille rakennusta sillan vasemmalla puolen. Siellä mukava nuorimies tutkaili meidän matkustusasiakirjoja ja otti tietomme ylös – tällä kertaa ihan tietokoneelle.

Ennen kuin voitiin lähteä syvemmälle Myanmariin, meidän tuli löytää paikallista valuuttaa, kyateja. Rihkhawtharissa ei ole pankkiautomaattia, joten oltiin säästetty hieman Intian rupioita rahanvaihtoa varten. Kadulla kukaan ei puhunut englantia, mutta löydettiin pian apua hokemalla ”rupeee, kyaaat”. Jurrinen laiha mies mopokypärä päässään johdatti meidät jonkun naisen keittiöön. Siellä tämä business-nainen vauva rinnuksillaan roikkuen vaihtoi meille valuuttaa erittäin huonolla kurssilla. Mutta nyt meillä oli tarpeeksi kyateja seuraavaan kohteeseemme asti.

Miten päästä Rihkhawtharista Tedimiin?

Koska ei oltu löydetty etukäteen mitään tietoa Rihkhawtharista eteenpäin lähtevistä kyydeistä, ei vielä tiedetty, miten päästäisiin Myanmarin puolen ensimmäiseen ”isompaan” kylään, Tedimiin. Kysyttiin rajavirkailijalta, josko hän tietäisi kyydeistä jotain. Ei hänkään tiennyt, mutta soiteltuaan ympäriinsä, osasi kertoa, että yksi bussi olisi lähdössä neljän maissa. Meidän tuli siis odotella rajalla yli viisi tuntia, mutta ei sen niin väliä. Pääasia, että päästiin vielä samana päivänä jatkamaan matkaa. Juuri kun oltiin nostamassa reppuja selkään lähteäksemme ulos, sai mies puhelun ja kertoi meille, että Tedimiin olisikin juuri nyt lähdössä yksi kyyti.

Meidän matkustusmuoto Rihkhawtharista eteenpäin tulisi olemaan iso avolava-auto, jonka lavalle oli laitettu lankkuja penkeiksi. Lähtöpaikalta löydettiin englantia puhuva mies, joka selitti meille, että tavalliset bussit eivät kulje tänään, koska on maanantai (?).

Rajavirkailija oli kertonut meille kyydin hinnaksi noin 10 000 kyatia (6,2 euroa) per lärvi (siis bussilla, ei avolava-autolla). Meiltä pyydettiin 12 000. Tarjottiin kymppitonnia, joka oli kuulemma ihan okei. Ajateltiin ensin, että olipas tinkiminen tällä kertaa helppoa. Myöhemmin kuitenkin tajuttiin, että lava-autokyydin hinta olisi luultavasti ollut 12 000 kyatia meiltä molemmilta yhteensä, eli ei ihme, että kakskyttonnia kelpasi.

Vaikka oltiin saavuttu rajalle autuaan tietämättöminä kaikesta, oltiin nyt selviydytty ongelmitta rajanylityksestä ja matkalla Tedimiin, syvemmälle Myanmarin Chin-osavaltioon. Kaunis ja vuoristoinen Chin on yksi Myanmarin vähiten kehittyneitä ja vähiten matkustettuja alueita. Pian opittiin, että tämä ei välttämättä ollut kaikkein helpoin paikka aloittaa tutustuminen meille vielä täysin vieraaseen maahan ja kulttuuriin…