Loma Om Beachilla – uusia kavereita, vanha munkki ja mysteeri

Om Beach Gokarnan kylän kupeessa Intiassa on meille erityinen paikka. Siellä me tavattiin ensimmäistä kertaa melkein kymmenen vuotta sitten. Tämä mukavan rauhallinen biitsi on myös hyvä vaihtoehto Goan vilkkaammille rannoille. Om Beachilla pidettiin tämän reissun ensimmäinen pidempi pysähdystauko. Kolmen kuukauden intensiivisen reissailun jälkeen tuntui siltä, että oltiin viimein lomalla. Ei siis kiirehditty poislähdön kanssa.

Matkalla Rajastanista Gokarnaan

Intian junalippujen varaussysteemi on monimutkainen, ja tällä kertaa saatiin liput helpommin kun ostettiin koko matka Rajastanista aina etelän Keralaan saakka. Aiotiin kuitenkin jäädä junasta pois jo jonkun rannan lähellä matkan varrella, mutta junaan noustessamme ei vielä tiedetty missä. Matkan edetessä päätettiin, että jätetään tällä kertaa Goan rannat (ainakin toistaiseksi) väliin ja suunnataan suoraan Om Beachille rentoutumaan.

Junamatka Rajastanin Ajmerista (Pushkarin läheltä) Karnatakan Gokarnaan kesti 33 tuntia. Sen sijaan, että oltaisiin matkustettu tavalliseen tapaamme junan sleeper-luokassa, ylennettiin itsemme tällä kertaa 3AC-luokkaan. Tässä luokassa on vähän enemmän mukavuuksia, mutta lipun saa edelleen edullisesti. Vaunujen siisteydestä pidetään parempaa huolta ja matkustajat saavat myös peiton ja tyynyn puhtaine lakanoineen. Meidän vierustovereina oli hauska intialainen kaveriporukka. Vähän väliä joku tuli vaunuun kaupittelemaan ruokaa ja juomia.

3AC luokassa on ilmastointi (kuten nimestäkin voi jo päätellä), joten ikkunoita ei saa avattua. Vaunujen välitilojen ulko-ovia pidettiin kuitenkin auki ja ovien ohi kulkiessamme tunnettiin kuinka ulkoilma muuttui matkan edetessä kuumaksi ja kosteaksi. Matka sujui niin mukavasti, että oltaisiin voitu mielellämme jäädä kyytiin vielä pidemmäksikin aikaa.

Om Beach ei ole muuttunut, ja hyvä niin 

Oltiin tultu 1300 kilometriä etelään ja ilma oli trooppinen. Otettiin juna-asemalta riksa rannalle, mutta matkalla pysähdyttiin vielä paikallisessa alkossa hakemassa mukaan pullollinen Old Monkia, intialaista rommia. Om Beachilla on jokunen majapaikka, joista suurin osa sijaitsee rannan oikealla puolella . Käytiin katsastamassa pari paikkaa, kunnes päätettiin jäädä Nirvana Guesthouseen (kuten edellisilläkin kerroilla). Saatiin oma, kauniin puutarhan ympäröimä bungalovi viihtyisällä terassilla.

Tämä oli Serin neljäs ja minun kolmas kerta Om Beachilla. Kertonee varmaan jotain siitä, kuinka paljon me tästä paikasta tykätään. Ensimmäisestä kerrasta täällä on yli yhdeksän vuotta ja edellisestäkin viisi, joten tuntuu ihmeelliseltä, ettei paikka ole juurikaan muuttunut. Jotkut majataloista on kasvaneet, mutta muuten kaikki tuntui olevan melkein kuin ennenkin. Rannalla oli tietenkin muitakin reissaajia, suurimmaksi osaksi israelilaisia, mutta ei mitenkään liikaa. Jokunen myyjä kierteli rannalla kaupittelemassa koruja ja kankaita, mutta hekään eivät käyneet rasittaviksi vaan sen sijaan heidän kanssaan oli mielenkiintoista jutella. Myös lukuisat lehmät ja koirat nautiskelivat leppoisasta rantaelämästä.

Päivät Om Beachilla

Rantalomamme aikana ei juurikaan poistuttu terassi-biitsi-ravintola -akselilta. Tavallisesti minä levyttelin päivät rannalla ja Seri riehui aalloissa. Illalla kirjoiteltiin blogia tai nautiskeltiin sivistyneesti Old Monkia hedelmämehun tai kookosveden kera. Juotiin lukemattomia papaja-lasseja ja minä kehitin himon majapaikkamme ravintolan aloo gobiin (peruna & kukkakaali -curryyn) jonka he osasivat valmistaa jotenkin ihan erityisen herkullisella tavalla. Viime viikkojen reissailun jälkeen tuntui hyvältä pysyä paikoilaan ja vaan nauttia ja relata.

Uusia kavereita

Yhtenä päivänä saksalainen tyyppi lähestyi meitä erikoisella kysymyksellä. Hän oli vaihtamassa majapaikkaa rannalla ja jo kirjautunut ulos huoneestaan. Hän kysyi, josko voisi lainata meidän huonetta tunniksi. Siirreltiin vähän huonekaluja, tyyppi veti päälleen puvun, jonka oli käynyt vuokraamassa seuraavasta isommasta kylästä ja sitten hän istahti Skypen ääreen. Kätevää kun työhaastattelun voi nykyään hoitaa vaikka intialaisesta rantabungalovista käsin.

Näin me siis tutustuttiin Mathikseen ja tämän kaveriin Lenaan. Päivien mittaan käytiin kiinnostavia keskusteluja, saatettiin juoda hieman Old Monkia ja yhtenä aamuna Lena, joka on joogaopettaja, piti meille pitkän joogatunnin. Ehdittiin ystävystyä sen verran hyvin, että uskotaan teidemme kohtaavan vielä tulevaisuudessakin.

Mysteeri

Ainoa asia, joka vähän häiritsi meidän rauhallista elämää Om Beachilla oli mystinen, kutsumaton vieras. Säilytän saippua- ja shampoopalojani pienessä kangaspussukassa, jonka olin tyhjänä ripustanut katon rajassa sijaitsevaan koukkuun. Yhtenä iltana ihmettelin, minkä takia Seri oli ottanut pussukan pois koukusta ja tunkenut sen katon rakoon roikkumaan. Ei hän kuulemma ollut. Miettiin, että olisiko se (jostain kumman syystä?!) Mathisin tekosia. Ripustettiin pussi takaisin tavalliselle paikalleen ja mentiin nukkumaan.

Seuraavana aamuna saatiin hepuli kun huomattiin, että pussi roikkui taas katossa. Meidän mökin päällä hyppi silloin tällöin apinoita, joten mietittiin, olisiko joku niistä onnistunut työntämään pitkän kätensä olkikaton läpi meidän kylpyhuoneeseen. Tai ehkä se oli hiiri tai se vaaleanpunainen sammakko, joka ilmestyi kylppäriimme joka ilta.

Minä olin tietenkin ihan varma, että se oli joko haamu tai jättiläismäinen hämähäkki. Mysteeri selvisi seuraavana yönä, sillä mitä luultavimminkin kyseessä oli sama hiiri, joka nyt yritti päästä käsiksi meidän hedelmiin. Ainakin saatiin vähän jännitystä meidän muuten niin seesteiseen rantaelämään. 

Lähtemisen vaikeus

Jonkun ajan kuluttua tuntui, että rantaloma oli tehnyt tehtävänsä ja oltaisiin seuraavana päivänä valmiita jatkamaan matkaa. Luultiin, että oltiin vietetty rannalla viisi yötä, mutta laskun nähdessämme kävi ilmi, että öitä olikin huomaamattamme kulunut jo seitsemän. Täten meillä ei ollut tarpeeksi käteistä laskun maksamiseen, eikä rannalla tietenkään ole pankkiautomaattia. Lähdettiin riksalla rahanhakuun Gokarnan kylään, ja koska viimeinen rantapäivämme keskeytyi tästä syystä, päätettiin viettää Om Beachilla vielä yhdeksäskin yö. Ja koska oltiin joka tapauksessa asioilla, samahan se oli ostaa uusi pullo Old Monkia. Pyörittyämme kylässä jokusen aikaa, palattiin takaisin rannalle ja pidetiin omat bileet. Ihan vaan kahdestaan, koska tässä vaiheessa Mathis ja Lena olivat jo lähteneet.

Gokarnan kylä

Gokarnan kylässä on myös ranta, mutta meidän mielestä Om Beach on paljon houkuttelevampi. Kylä on silti myös mielenkiintoinen paikka vierailla. Temppeleitä on useita ja muutenkin kylässä vallitseva tunnelma on hengellinen. Lehmät kuljeksivat kiireettömästi kaduilla eikä liikennettä ole liikaa. Muihin länkkäreihin kyllä törmää ja matkamuistomyymälöitäkin löytyy, mutta silti Gokarna tuntuu autenttiselta intialaiselta pikkukylältä. 

Me palattiin lähtöpäivänämme Gokarnan kylään hyvissä ajoin ennen meidän bussin lähtöä. Auringonlaskun aikaan käveltiin pyhän Kalyani-järven ympärillä. Kun ilta pimeni, valtavan kokoiset lepakot alkoivat lennellä yllämme. Niitä oli kymmenittäin ja ne olivat lähes lokin kokoisia. Hetki oli erityinen.

Löydettiin Gokarnasta myös ihan erityisen hyvä etelä-intialainen ravintola. Ollaan syöty Intiassa reissaillessamme ties kuinka monta dosaa (fermentoidusta riisijauhosta tehty lätty, joka tarjoillaan erilaisten soossien kera), mutta näin hyvältä ne eivät ole koskaan maistuneet. Klassikko masala-dosan lisäksi tilattiin sipuli-dosa, joka oli herkullinen yllätys – melkein kuin vegaaninen omeletti. Jos koskaan päädyt Gokarnan kylään, käy meidän puolesta syömässä dosa Santrupti Pure Veg -ravintolassa, jooko? Se löytyy tieltä juuri ennen rantaa.  

Ja matka jatkuu

Kymmenen aikaan illalla aloitettiin ensimmäinen yöbussimatkamme Intiassa. Seuraavana aamuna herättäisiin Hampista…