Pitkä matka Palampurista Jaipuriin

Yksi syy siihen, minkä takia olimme päättäneet matkustaa Dharamshalan jälkeen Palampuriin, oli se, että sieltä pääsisimme raiteita pitkin koko matkan Jaipuriin. Palampurista voisimme nimittäin matkustaa kapearaidejunalla Pathankotiin ja siellä hypätä Jaipuriin vievän yöjunan kyytiin.

Intialaiset junat ovat usein jo kuukausia etukäteen ylibookattuja. Me varasimme liput Pathankotista lähtevään junaan neljä päivää etukäteen ja pääsimme odotuslistalla sijalle kolmekymmentäjotain. Niinpä aamulla matkaan lähtiessämme emme edes tienneet, pääsisimmekö illalla junan kyytiin. Päätettiin joka tapauksessa suunnata Pathankotiin ja kehittää joku toinen suunnitelma, mikäli emme pääse eteenpäin odotuslistalta.

Suunnitelmien muutos

Aikaisin aamulla otimme taksin majapaikastamme Palampurin pikkuruiselle juna-asemalle. Siellä meille kerrottiin, että junalippuja aletaan myymään vasta kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä. Siihen oli vielä runsaasti aikaa, joten menimme aamupalalle läheiseen katukuppilaan. 

Kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä, kun pääsimme vihdoin ostamaan junalippuja, kävi ilmi, ettei kapearaidejuna ole kulkenut Palampuriin saakka viimeiseen neljään kuukauteen. Ilmeisesti joku silta matkan varrelta oli sortunut. Niinpä sen sijaan, että voisimme matkustaa kapearaidejunan kyydissä 100 kilometriä Pathankotiin, pääsisimme sillä eteenpäin vain 25 kilometriä, kylään nimeltä Samloti. Sieltä eteenpäin meidän tulisi jatkaa bussilla.

Kapearaidejunalla läpi Kangra-laakson

Kangra-laakson kapearaidejunaa kutsutaan myös lelujunaksi, ja se tosiaan oli pieni ja söpö kuin lasten leikkikalu. Se puksutteli hiiiitaaasti vuorten ja vehreiden peltojen välistä, läpi kauniin Kangra-laakson.

Muutama lapsi junassa yritti saada huomiomme keinolla millä tahansa. Lopulta päätimme jakaa eväämme heidän kanssaan. Lasten kanssa hengailu oli hauskaa, mutta loppumatkasta myös hieman raskasta. Vihdoin, kahden tunnin kuluttua, saavuimme Samlotiin. Matkaan oli kulunut odotettua kauemmin, sillä jostain syystä seisoimme asemilla pitkään.

Pikavisiitti Samlotissa

Samloti oli pieni maalaiskylä. Loppupeleissä olimme iloisia, että meidän täytyi hypätä siellä ulos junasta. Ensinnäkin, matkustaminen kapearaidejunalla oli niin hidasta, että pääsisimme bussilla paljon nopeammin eteenpäin. Toiseksi, muutoin emme varmasti ikinä olisi tulleet näkemään tätäkään paikkaa. Emme joutuneet odottaa tiensivussa kauaakaan kunnes ystävälliset paikalliset kehottivat meitä hyppäämään saapuvan bussin kyytiin. Oikean bussin selvittäminen ilman apua olisi ollut haasteellista, sillä bussien kyltit oli kirjoitettu hindiksi. 

Bussissa Pathankotiin

Bussimatka Samlotista Pathankotiin kesti noin 2,5 tuntia lounastauko mukaanluettuna. Pääsimme istumaan bussin eteen näköalapaikoille, joten matka meni joutuisasti. Matkan aikana saimme vahvistuksen Intian rautateiltä (mobiilisovellus on aika kätevä!), että olimme päässeet pois odotuslistalta. Meillä oli nyt RAC-lippu, joka tarkoittaa sitä, että kaksi matkustajaa jakaa yhden pedin. Meille se sopi enemmän kuin hyvin.

Seikkailua Pathankotissa

Bussi saapui Pathankotiin kolmen maissa. Meillä oli siis viitisen tuntia aikaa tutustua kaupunkiin ennen kuin junamme Jaipuriin lähtisi kahdeksan aikaan illalla. Asemalla ei ollut varsinaista paikkaa laukkujen säilyttämiseen, mutta ihanan ystävällinen lippuluukun nainen lupasi pitää huolta meidän repuista sillä aikaa, kun me kävisimme kaupungissa.

Pathankot oli kaoottinen intialainen kaupunki. Töötöttäviä torvia, roskaa syöviä vuohia, keskellä tietä seisovia lehmiä, pikku kojuja joissa myytiin kaikkea ruoasta valtaviin Hanuman-patsaisiin. 

Ollessamme syömässä katuravintolassa saimme viestin, että junamme tulisi lähtemään Pathankotista yhdeltätoista, kolme tuntia myöhässä. Tulimme siihen tulokseen, ettemme kestäisi kaupungin kaoottisilla kaduilla niin kauaa, joten yritimme löytää jonkun rauhallisemman paikan viettää aikaa. 

Ensin hengailimme hetken pienessä ostoskeskuksessa ja sen jälkeen vierailimme temppelillä. Aikaa meillä oli yhä reilusti, joten yritettiin googlen avulla löytää joku viihtyisä paikka ja päädyttiin My Little Cafe -kahvilaan. Kahvila oli vähän hintavampi verrattuna tyypilliseen intialaiseen ravintolaan, mutta siellä oli mukava tunnelma ja se sijaitsi ylhäällä kattoterassilla. Terassilla oli juuri meneillään hääkuvaukset. Kuvausryhmä halusi selfieen meidän kanssa ja tämänkertainen selfie otettiinkin ammattilaiskalustolla. Sen jälkeen herkuteltiin kakulla ja tehtiin jatkosuunnitelmia meidän reissulla.

Yö (ja päivä) intialaisen junan Sleeper-vaunussa

Otettiin riska (joka oli muuten melkoinen bileriksa) takaisin juna-asemalle kymmenen aikaan illalla, vaikka tässä vaiheessa tiesimme jo, että junamme tulisi myöhästymään vielä enemmän.

Hengailtuamme asemalla muutaman tunnin, pääsimme vihdoin nousemaan junaan yhdeltä yöllä, viisi tuntia aikataulusta myöhässä. Tämän reissun ensimmäiselle yöjunamatkalle Intiassa olimme varanneet paikat halvimmasta Sleeper-luokasta. 

Koska oli jo yö, kävimme nukkumaan melkein heti, yhden pedin jakaen. Juuri kun olimme nukahtaneet, konduktööri tuli kertomaan, että RAC-lipusta huolimatta minä voisin mennä omaan petiin, sillä vastapäätä käytävää olisi yksi paikka vapaana. En ehtinyt nukkua uudella paikallani kauaakaan, kun joku mies tuli ujosti herättelemään ja kertomaan, että paikka oli itseasiassa hänen. Siirryin takaisin Serin viereen. Eikä aikaakaan, kun avulias konduktööri tuli herättämään meidät uudestaan, haluten siirtää minut toiseen vapaanaolevaan petiin.

Tämän hulabaloon ja edestakaisin kulkevien matkustajien lisäksi myös kylmä piti meitä hereillä. Sleeper-luokan ikkunat eivät ole erityisen tiiviitä ja ovetkin pidetään usein sepposen selällään, eli jos ulkona on kylmä, on kylmä myös sisällä. Huppareista, takeista,pipoista ja huiveista huolimatta olimme jäässä (Sleeper-luokassa ei saa peittoa tai muita petivaatteita). 

Varhain aamulla heräsimme asemilta kyytiin hyppäävien chai-myyjien “chajaachajaachajaaaa” -huutoihin, heidän pyyhältäessään pannuinensa läpi vaunujen. Pian ilmestyivät myös ruokamyyjät. Meitä aikainen herätys tähän tyyliin ei tosin huonosti nukutusta yöstä huolimatta ärsyttänyt, koska intialaisten junien chai- ja ruokamyyjät on parhaita ja meillä on ollut niitä jo ikävä! Loppupäivä kului snäkkäillessä ja ohikiitäviä maisemia katsellessa. Saavuimme Jaipuriin kolmelta, viisi tuntia aikataulusta myöhässä.