Meidän ensimmäiset päivät Intiassa: Amritsar

Ylitettyämme Ylitettyämme rajan Pakistanista Intiaan, vietettiin ensimmäiset päivämme Intiassa Amritsarissa, “kultaisessa kaupungissa”. Tänä aikana saatiin esimakua siitä, kuinka Intia on muuttunut sitten viime visiittimme, kierreltiin Amritsarin nähtävyyksiä, opittiin Intian jaon (partition) historiaa sekä opetettiin intialainen skeittaamaan.

Täällä ollaan, Intiassa!

Matkustettuamme kaksi kuukautta ja kolme päivää maata pitkin, täällä sitä nyt ollaan, Intiassa! Ollaan oltu Intiassa jo muutamaan otteeseen ja se on yksi meidän suosikki matkailumaista. Silti oltiin valmistauduttu totaaliseen tunteiden pyörremyrskyyn. Vähintäänkin odotettiin, että meidän kimppuun hyökkää lauma kerjäläisiä ja agressiivisia riksakuskeja saman tien, kun tullaan tälle puolelle rajaa. Mutta tällä kertaa… ei yhtikäs mitään. Onko Intia muuttunut? Vai johtuuko tämä siitä, että tultiin maahan hiljakseen maata pitkin ja ollaan jo ehditty tottua kaikenlaiseen? Ehkäpä se on vaan Amritsar, joka on toki meluisa ja jokseenkin kaoottinen, mutta joka vaikuttaa silti ystävälliseltä kaupungilta. Saa nähdä, iskeekö kulttuurishokki myöhemmin. 

Saapuminen Amritsariin – ensimmäinen ilta Intiassa

Kun saavuttiin meidän kotimajoitukseen Amritsarissa, meidät vastaanotti lämmin ja mukava perhe. Valitettavasti meidän huoneen kylppärissä oli joku ongelma, jota ei saataisi korjattua ennen putkimiehen saapumista seuraavana aamuna. Siitä syystä meidät siirrettiin ensimmäiseksi yöksi viereiseen hotelliin. Huone oli ihan ok, mutta muuten ei oikein viihdytty tässä kolkon oloisessa paikassa. Huoneemme ikkunalla elävät pulutkin pitivät meitä hereillä puolet yöstä. Ei oltu myöskään ihan varmoja siitä, miten tulisi suhtautua respassa (joka oli suoraan meidän huoneen vieressä) yövahtia pitävään nuorukaiseen, joka katseli semmoista hadrcore aikuisviihdettä täysillä myöhään illalla… Onneksi jouduttiin viettämään kyseisessä murjussa vaan yksi yö.

Ensimmäisenä iltanamme, ennen nukkumaanmenoa, haluttiin tietenkin nauttia Intian kulinaristisista (ja alkoholistisista) herkuista. Syötiin erinomaiset thalit (kokoelma erilaisia curryja, leipää ja riisiä) simppelissä, paikallisessa ravintolassa ja ilakoitiin siitä, että oltiin taas täällä kasvissyöjän ihmemaassa!

Oltuamme yli kolme viikkoa tipattomalla Pakistanissa, tilattiin tottakai kaljankiilto silmissämme bisset ensimmäisen intialaisen illallisemme kylkeen. Valitettavasti ravintolasta ei löytynyt meidän lempimerkkiä Kingfisheriä, joten jouduttiin tyytymään Thunderbolt-nimiseen litkuun. Se oli melko pahaa, eli ei todellakaan kolmen viikon odottamisen arvoista.

Illallisen jälkeen Kingfisher himotti edelleen, joten yritettiin kävellä johonkin baariin. Näköjään kuitenkin ne harvat, joita täältä löytyy, sulkevat ovensa aikaisin. Matkalla takaisinpäin törmättiin samaan riksakuskiin, joka toi meidät rajalta kaupunkiin. Hän oli niin innoissaan meidän jälleennäkemisestä, että kun oltiin otettu muutama yhteisselfie hänen senhetkisen asiakkaansa kanssa, heitti hän meidät ilmaiseksi meidän majapaikalle. Häh, jopa riksakuskit ovat kivoja Amritsarissa! Tähän ei olla usein ennen Intiassa törmätty.

Meidän majapaikka

Seuraavana aamuna päästiin onneksi muuttamaan varaamaamme kotimajoitukseen (MYE Homestay). Tykättiin paikasta tosi paljon. Huone oli puhdas ja mukava. Ainut asia, joka häiritsi yöuniamme, olivat viereisen kirkon 3-päiväiset jeesusbileet. Musiikki alkoi joka aamu siinä auringonnousun aikaan ja kesti koko päivän. Ainakin päästiin hyvin juhlatuulelle…

Majapaikalla oli myös kiva kattoterassi, jossa istuskeltiin iltaisin ja joogattiin aamuisin.

Perhe oli ihan super mukava. Me ystävystyttiin perheen pojan, Rohinin, kanssa, joka oli meitä muutaman vuoden nuorempi. Hän halusi oppia skeittaamaan, joten vietettiin pari iltapäivää rullaluisteluradoilla harjoittelemassa. Se oli hauskaa tekemistä meille kaikille. Rohin puolestaan auttoi meitä lähes mahdottomassa tehtävässä, paikallisen sim-kortin hankkimisessa…

Intialaisen sim-kortin hankkiminen

Intialaisen sim-kortin hankkiminen vei ihan oikeasti suuren osan meidän ajasta Amritsarissa. Ensin yritettiin hommata sim-kortit Jio-nimiseltä palveluntarjoajalta. Sitä ei voida missään nimessä suositella. Meitä heiteltiin yhdestä liikkeestä toiseen, koska kellään ei tuntunut olevan tietoa siitä, miten ulkomaalaiselle rekisteröidään sim-kortti, eikä myöskään intoa sen opetteluun. Me jopa soitettiin asiakaspalveluun, jotta he voisivat kertoa meille, mitä liikkeessä työskentelevien tunareiden tulisi tehdä. Lopulta Rohin joutui tulemaan Jio-kauppaan meidän kanssa, sillä he tarvitsivat muka paikallisen yhteyshenkilön, mutta siitäkään ei ollut apua. 

Kolmen päivän pakertamisen jälkeen annettiin periksi ja marssittiin toisen palveluntarjoajan, Airtelin, luokse. Ensimmäisessä Airtel-kaupassa ei myöskään pystytty rekisteröimään sim-korttia ulkomaalaiselle, mutta he soittivat toiseen toimipisteeseensä varmistuakseen siitä, että siellä pystyttiin. Sen jälkeen kiva työntekijä hoiti meille riksan, jolla päästiin oikeaan paikkaan. Siellä saatiin ammattimaista palvelua ja omat intialaiset sim-kortit. Eli suositus Airtelille!

Sim-kortti on kätevä olla Intiassa tätä nykyä. Viimeisessä viidessä vuodessa (jolloin oltiin viimeksi Intiassa) asiat ovat muuttuneet aika paljon. Enää ei tarvitse jonottaa tunteja lippuluukulla saadakseen junaliput, sillä sitä varten on olemassa sovellus. Riksakuskien kanssa tappelu on minimoitu, kiitos Uberin ja Olan.

Nähtävää Amritsarissa

Puhelinoperaattorien kauppojen ja rullaluisteluratojen lisäksi nähtiin Amritsarissa muutakin.

Kultainen temppeli

Kultainen temppeli on Amritsarin, ellei koko Punjabin osavaltion, tärkein nähtävyys. Amritsarin väestöstä 58 prosenttia on sikhejä. Sana “Gurdwara” tarkoittaa sikhitemppeliä. Kultainen temppeliä pidetään kaikkein tärkeimpänä gurdwarana ja Amritsar on sikheille kaikkein pyhin kaupunki.

Samaan aikaan meidän Amritsar-visiitin kanssa osuivat sikh-guru Nanak Devin 155-vuotissynttärit. Synttäreitä oltiin tultu juhlistamaan Kultaiselle temppelille massoittain ja jopa itse Dalai Lama oli käynyt paikalla edellispäivänä. Tästä syystä jono itse Kultaiseen temppeliin oli sen verran pitkä, ettei jaksettu lähteä edes yrittämään. Temppelialueella oli kuitenkin useita muitakin upeita, pyhiä rakennuksia, joita päästiin ihailemaan myös sisäpuolelta.

Temppelin alueella on myös yhteinen ruokasali, jossa kaikki saavat syödä ilmaiseksi (tai lahjoitusta vastaan). Illallinen Kultaisella temppelillä oli jotain erityistä. Kaikki tapahtuu kuin liukuhihnalla. Jonotat ja saat lautasen, istut alas lattialle, joku tulee ämpärin kanssa ja läjäyttää pitkällä kauhallaan linssimuhennosta kaikille, sitten tulee seuraava tyyppi jakaen leipää. Heti kun lautasesi on tyhjä, ruokaa tuodaan lisää.

Mutta ruoka pitää hotkia niin nopeasti kuin vaan pystyy: yhtä nopeasti kuin kaikki tämä alkaa, se myös loppuu. Täytyy nousta ylös ja antaa tilaa siivoajille ja seuraaville nälkäisille suille.

Annat likaisen lautasen tyypille joka vie sen keittiöön. Sitten alkaa ketju, jossa lautasta heitellään yhdeltä pesuasemalta toiselle, kunnes se on taas puhdas. Puhdistuvien metallilautasten kalinaa keittiössä ei heti unohda. Koko tapahtuma oli ammattimaisesti organisoitu ja kerrassaan vaikuttava. 

Gobindgarh-linnake

1700-luvulla rakennettu^th Gobindgarh-linnake toimii nykyään eräänlaisena museokeskuksena. Alueelta löytyy tietoa ja erilaisia näyttelyitä liittyen Punjabin historiaan ja sikh-kulttuuriin. Liput myydään eri museoita ja esityksiä käsittävinä kombinaatioina. Me ostettiin halvimmat liput (tietty), joihin sisältyi sisäänpääsy linnakkeeseen, turbaanimuseo (erityisesti mun mieleen!), 7D-leffa ja live-esitys. 

7D-elokuva oli ihan kiva elämys. Maharaja Ranjit Singhin elämästä kertovaa 3D-animaatioelokuvaa tukivat (vähän kökösti koordinoidut) tärisevät istuimet, naamalle suihkutettava vesi ja jalkoihin puhallettava ilma. 

Live-esityksestä nähtiin vain viimeinen osa, jossa tanssittiin erilaisten perinteisten aseiden kanssa. Esityksen jälkeen käveltiin vielä hetki linnakkeen alueella. Juuri kun oltiin lähdössä, show, joka oltiin aiemmin melkein missattu, esitettiin uudelleen. Heti sen perään alkoi Whisperin Walls -esitys, johon meillä ei ollut lippuja.

Me pahikset kuitenkin jäätiin paikalle katsomaan myös tämä Whisperin Walls -spektaakkeli, ja onneksi jäätiin. Kyseessä oli valoshow, jossa Gobindgarh-linnakkeen tarina projektoitiin upealla tavalla linnakkeen keskiössä olevan rakennuksen seinään. Esitys oli hindiksi, joten ei ymmärretty paljoakaan, mutta tosi hyvin toteutettu esitys kaikenlaisine silmänkääntötemppuineen oli hirmu hyvä. Ehdottomasti meidän linnake-visiitin kohokohta.

Partition-museo

Myöskin yksi tärkeä nähtävyys, jos haluaa ymmärtää alueen ja koko maan historiaa, on Intian jaosta kertava Partition Museum kaupungintalolla. Vuonna 1947 Intia jaettiin Intiaksi ja Pakistaniksi. Brittiläinen lakimies Cyril Radcliff piirsi rajan maiden välille pohjautuen uskontoon. Ihan viimeiseen hetkeen saakka maan asukkaille oli epäselvää, mihin raja tullaan tarkalleen piirtämään ja kuka tulisi kuulumaan mihinkin maahan. Yhdessä yössä monet siis huomasivat olevansa väärässä maassa ja tähän liittyvien levottomuuksien johdosta 800 000 ihmistä menetti henkensä. Oli surullista mutta mielenkiintoista sukeltaa syvemmälle tähän osaan historiaa, etenkin, kun oltiin juuri tultu Pakistanista. Ennen jakoa Amritsar ja Lahore (meidän edellinen pysäkki tällä reissulla) olivat siis ihan vaan kaksi naapurikaupunkia samassa maassa. Museo (joka kertoi tarinan, totta kai, Intialaisesta näkökulmasta) oli hyvin rakennettu ja informaation ymmärtäminen oli helppoa.

Ruokaa Amritsarissa

Kuten sanottu, kasvissyöjän on hyvä olla Intiassa. Herkullista ruokaa on helppo löytää, mutta me tykästyttiin yhteen ravintolaan ihan erityisesti. Ei ihan ymmärretty mikä ravintolan nimi oli, mutta se sijaitsee suoraan Chrystal-ravintolaa vastapäätä, toisessa kerroksessa, Queen’s Road -tiellä. Nimessä on sana Bombay. Siitä huolimatta että hinnat olivat edullisia, oli paikka tosi puhdas, palvelu hyvää ja kaikki mitä syötiin, ihan erinomaisen makuista.

Toinen paikka, josta tykättiin samalla tiellä, oli Friend’s Dhaba. Tämä on se ravintola, jossa syötiin thalit ensimmäisenä iltanamme ja palattiin ravintolaan vielä myöhemmin toiselle herkkuillalliselle.

Mihin seuraavaksi?

Kun oltiin selvitty Pakistanin vuorten kylmyydestä, ei oltaisi varmaankaan uskottu, että lähdetään takas vuorille taas heti viikon päästä. Siinä kun tehtiin jatkosuunnitelmia Amritsarissa, katsottiin karttaa ja huomattiin, että Dharamshala, josta kovin tykätään, ei itseasiassa olisi kovin kaukana. Ilmeisesti ollaan jonkun sortin masokistejä tai nautitaan alitajuisesti jäätymisestä, sillä seuraava kohteemme tulisi olemaan Dharamshala Himachal Pradeshin osavaltiossa, Intian Himalajalla.