Lahore – muinaista mystiikkaa, ylitsepursuavaa ystävällisyyttä ja katuruokaa

Pakistanin “kulttuurin ja ruoan kaupungissa“, Lahoressa, seikkailu oli täydellinen tapa päättää meidän matka tässä ihmeellisessä maassa. Meidän uusi paikallinen kaveri kierrätti meitä historiallisilla nähtävyyksillä ja tutustutti meidät herkullisen katuruoan saloihin. Otettiin myös osaa mystiseen sufi-rituaaliin ja opittiin, että ihmiset Lahoressa on vähintäänkin yhtä vieraanvaraisia (ja selfieistä innostuneita) kuin tapaamamme ihmiset muuallakin tässä maassa.

Majapaikan metsästystä

Lahoren bussiasemalla hypättiin Uberin kyytiin meidän uuden kaverin Salmanin kanssa, jolla oli sattumalta sama suunta. Matkustettuamme 22 tuntia bussilla Gilgitistä Lahoreen, odotettiin jo innolla pääsevämme suihkuun ja päikkäreille. Oltiin katsottu etukäteen majapaikka Booking.comista, mutta ajateltiin, että saataisiin parempi hinta suoraan paikanpäälle kävelemällä. Tällä kertaa tämä taktiikka ei toiminut. Meiltä pyydettiin puolet korkeampaa hintaa, sillä ilmeisesti kaikki katselemamme edullisemman hintaluokan huoneet oli juuri myyty loppuun. Jouduttiin siis alkaa etsiä uutta majoitusta, mikä ei aina ole kovin helppoa uudessa, isossa kaupungissa.

Onneksi Salman, joka vaati saada auttaa meitä asian kanssa, asui ihan nurkan takana. Voitiin jättää isommat reppumme Salmanin luokse siksi aikaa, kun juostiin ympäri kaupunkia kyselemässä majoituksia. Oltiin tosi väsyneitä eikä jaksettu kauaakaan, ennen kuin tyydyttiin ottamaan hotellihuone hinnalla, joka oli paljon meidän tyypillistä Pakistanin-budjettia korkeampi. Huone sentään oli mukava.

Lahoren liikenne vaikutti kaoottiselta eikä katuja tosiaankaan oltu suunniteltu jalankulkijoille. Mutta mistä me Lahoressa saman tien pidettiin, oli keli. Viimein, VIIMEIN, oli lämmin. Ensimmäisenä päivänä oltiin tosin niin väsyneitä, ettei juurikaan vietetty aikaa ulkosalla. Toinen asia, joka ilahdutti mieltä, oli kaupungin laajahko kasvisruokatarjonta (ainakin pohjoiseen verrattuna). 

Nähtävyyksiä ja katuruokaa paikallisen kaverin opastuksella

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme Lahoressa lähdettiin kierrokselle muureilla ympäröityyn vanhaan kaupunkiin uuden paikallisen kaverimme, Salmanin, kanssa. Salman on rento ja hauska tyyppi, joten päivä hänen kanssaan oli tosi kiva. Vierailiin kolmella kaupungin tärkeällä nähtävyydellä: Iqbal-puistossa sijaitsevalla Minar-e-Pakistanilla (Lahoren “Eiffel-torni“), Lahoren linnoituksella sekä Badshahi-moskeijassa. 

Sightseeingin lisäksi päivän toinen pääaktiviteetti oli syöminen. Salman tokaisi vähän väliä “you have to taste this“ ja “you must try that“, pysähtyen samalla jonkun katuruokakojun luona. Ei siis ihme, että Lahore tunnetaan myös ruoan kaupunkina.

Oltiin toivottu, että syötäisiin illallinen yhdellä kaupungin ruokakaduista. Suunnattiin ensin linnoituksen lähistöllä sijaitsevalle ruokakadulle, mutta sen ruoat näyttivät olevan täysissä turistihinnoissa. Oltiin joka tapauksessa luettu Gawalmandi-ruokakadusta, joka kuulosti kiinnostavammalta ja “paikallisemmalta“. Valitettavasti se olikin iso pettymys. Kyseessä oli lyhyt kadunpätkä, jossa oli muutamia ravintoloita, jotka ainakin siihen aikaan alkuillasta ammottivat tyhjyyttään. Syötiin keskinkertaiset peruna- ja pinaatticurryt ja jatkettiin sen jälkeen päivän ohjelmaamme.

Mystinen sufi-seremonia

Päivän seuraava ja viimeinen ohjelmanumero oli meidän suunnittelema: seuraavaksi osallistuttaisiin sufi-seremoniaan. Tämä olisi jotain uutta meille kaikille, myös Salmanille. Sufismissa yhdistyy vanhat, islamilaiset uskomukset ja mystiset rituaalit, joiden kautta pyritään pääsemään lähemmäs jumalaa. Tähän liittyy sufien Pakistanissa ja joissain osissa Intiaa harjoittama seremonia nimeltään Dhamal. Seremoniaa varten Sufit kokoontuvat pyhäköihin joissa he polttavat hasista ja tanssivat itsensä transsiin. Tavallisesti Dhamal tapahtuu torstai iltana edeltäen islamin pyhää päivää, perjantaita. Meidän onneksemme satuttiin olemaan kaupungissa juuri torstaina.

Kaupungin suosituimpaan dhamal-pyhäkköön tehdyn terroristi-iskun jälkeen rituaalit pidetään nykyään pienemmissä pyhäköissä, joihin on hieman vaikeampi löytää. Kaiveltuamme asiaa internetin syövereistä, suunnattiin Uberin kyydissä Madho Lal Hussain -pyhäkön läheiselle markkinapaikalle. 

Sisäänkäynnin turvatarkastuksessa meidät otettiin hymyillen vastaan. Paikka oli tunnelmallisesti kynttilöin ja öljylampuin varustettu, ilmassa leijui suitsukkeen tuoksu. Pyhäkössä ja sen ympärillä oli naisia, mutta vain miehet (ja lapset) näyttivät olevan tervetulleita aidatulle aukiolle, jossa itse seremonia tapahtui. Tämä oli minulle tietenkin pienoinen pettymys. Onneksi kuitenkin nähtiin seremonia hyvin aitojen toiseltakin puolelta. Seri ja Salman käväisivät myös sisäpuolella. 

Ihmiset söivät ruokaa ja polttivat hasista samalla kun miehet aukion keskiössä tanssivat ja pyörähtelivät nopean rummutuksen tahtiin, pian valmiina vaipumaan transsiin.

Meistä tuntui vähän ulkopuoliselta, sillä kaikki tämä oli tietenkin meille jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Ihmiset kuitenkin vaikuttivat avoimilta meitä kohtaan. Meille jopa tarjottiin makeaa puuroa pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä.

Viivyttiin paikalla jonkin aikaa, katsellen tätä lumoavaa rituaalia ja jutellen muutamalle sufille. Sufi dhamal oli ainutlaatuinen kokemus, jota voidaan lämpimästi suositella niille, jotka sattuvat olemaan torstai-iltana Lahoressa.

Suunnitelmien muutoksia ja asioiden hoitelua

Siitä lähtien kun tutustuttiin Kiinan Tashkurganissa kolmeen hassuun pakistanimieheen, on meillä ollut suunnitelmissa vierailla heidän kotikaupungissaan, joka ei ole kaukana Lahoresta. Alunperin suunniteltiin päiväretkeä miekkosten luo meidän toisena Lahoren päivänämme, mutta huonon kommunikaation ja ajoituksen takia jouduttiin jättää koko homma väliin. Niinpä meillä oli hyvin aikaa hoidella tylsiä asioita, kuten käydä postissa ja etsiä toimivaa pankkiautomaattia. Pakistanissa ollaan jouduttu kokeilemaan keskimäärin noin kuutta automaattia ennen kuin ollaan saatu nostettua rahaa, eli tähän tosiaan uppoaa hyvin aikaa.

Lisää nähtävyyksiä Lahoren vanhan kaupungin kapoisilla kaduilla

Käytiin myös toistamiseen vanhassa kaupungissa, tällä kertaa tosin puolella, jota ei oltu vielä nähty. Kapoisilla kaduilla vilisee ihmisiä, riksoja, moottoripyöriä ja eläimiä. Katujen varret ovat täynnä kauppoja, jotka myyvät värikkäitä vaatteita, kimaltelevia koruja ja kaikkea, mitä joku vaan saattaa tarvita tai olla tarvitsematta. Vaikka vanhan kaupungin torialue onkin kiireinen, ei siellä tuntunut yhtä ahdistavalta kuin monen muun kaupungin samankaltaisilla täyteen tupatuilla toreilla. Myyjät eivät yrittäneet juurikaan tyrkyttää meille mitään ja usein jos joku tervehti meitä, se oli tosiaan pelkkä tervehdys tai yritys aloittaa keskustelu. 

Vanhassa kaupungissa vierailtiin Shahi-hamamissa, joka sijaitsee Delhi Gate -portin vieressä. Hamam on kunnostettu muutama vuosi sitten ja nyt se toimii museona. Tässä hamamissa ei siis valitettavasti pääse kylpemään. Me ollaan suuria kylpylä- ja hamamfaneja ja vieraillaan reissuillamme sellaisissa aina tilaisuuden tullen. Oli mielenkiintoista kuinka paljon yhtäläisyyksiä tässä hamamissa oli vaikkapa nyt Budapestin kylpylöihin verrattuna. Molemmissa on esimerkiksi kahdeksankulmaiset keskusaltaat ja samantapaiset kattorakennelmat.

Kuuluisa Masjid Wazir Khan -moskeija löytyy ihan kylpylän läheltä. Me ei menty sen sisään, mutta vietettiin tovi ottaen kärsivällisesti selfieitä paikallisten poikien kanssa.

Lahorelaisten vieraanvaraisuus (ja selfieinnokkuus)

Hengaillessamme Lahoren vanhassa kaupungissa otettiin varmaan enemmän selfieitä kuin ollaan muuten koko matkalla yhteensä otettu. Etenkin Seri sai nauttia poptähtimäistä suosiota kun nuoriso (ja myös keski-ikäiset miehet) jonottivat ottamaan hänen kanssa selfieitä. Luultiinkohan Seriä taas Justin Timberlakeksi? 

Sen lisäksi, että paikalliset halusivat ottaa meidän kanssa selfieitä, he myös selkeästi halusivat saada meidät tuntemaan olomme Lahoressa tervetulleiksi (ja onnistuivat siinä täydellisesti). Esimerkiksi kerran kun oltiin juuri aikeissa maksaa meidän katuruoka-annokset, eräs nuori mies kirjaimellisesti hyppäsi maksutoimitusta tekevän Serin ja ruokamyyjän väliin ja vaati saada maksaa meidän ruoat.

Ja kun oltiin ostamassa herkkuja leipomosta/makeiskaupasta, sen sijaan että meidän rahat olisi otettu vastaan, meille annettiin lisää herkkuja ja meidät kutsuttiin kierrokselle puljun takahuoneeseen. Näistä paikallisten ihanista eleistä on myös aivan turha yrittää kieltäytyä. Useimmiten vastaukseksi saa “you are our guests, it is our duty to take care of you“.

Haikeita fiiliksiä viimeisenä päivänämme Pakistanissa

Ollaan alettu jo vähän väsähtämään nähtävyyksillä kiertelyyn ja yleensäkin matkustamiseen. Tuntuu, että pian pitäisi päästä johonkin, jossa on lämmin ja jossa ei ole liikaa tekemistä, jotta voitaisiin vaan levätä. Siitä syystä päätettiin jatkaa matkaa ja jättää Lahore ja samalla koko Pakistan taaksemme jo seuraavana päivänä, vaikka oltiin aluksi suunniteltu viipyvämme vähän kauemmin.

Illalla kun syötiin meidän vikaa illallista Pakistanissa, mä aloin näköjään itkemään keskellä ravintolaa. Tuntui vaan tosi haikealta ja surulliseltakin lähteä Pakistanista, varsinkin kun nämä ihmiset täällä ovat täyttä kultaa. Samalla tottakai odotettiin kumpikin jo innolla tulevia seikkailuja (ja lepäilyjä) Intiassa.

Viimeinen brunssi Pakistanissa

Viimeisenä aamunamme Pakistanissa, ennen lähtöä kohti Intian rajaa, tavattiin vielä Salman ja toteutettiin suunnitelma, josta oltiin viime päivät puhuttu. Salman vei meidät Capri-nimiseen ravintolaan, joka näytti olevan sunnuntai-aamujen THE brunssiravintola, ainakin niille jotka tykkää halva purista. Halva puri + chana kuulostaa oudolta kombolta – makeaa halvaa, uppopaistettu leipänen ja kikhernecurrya, jotka kaikki syödään yhdessä. Mutta kombo oli oikeasti tosi toimiva.

Tämä brunssi meidän uuden kaverin Salmanin kanssa oli täydellinen tapa päättää meidän visiitti ruoan kaupungissa ja koko Pakistanissa, josta on muuten tullut yksi meidän suosikkimaista ikinä. Kun oltiin hyvästelyt Salman, aloitettiin meidän matka kohti Wagahin raja-asemaa ja Intiaa.