Tashkurgan: Viimeiset päivät Xinjiangissa

Tashkurgan on Kiinan puolen viimeinen kaupunki ennen Khunjerab Passia ja Pakistanin rajaa. Myös Tadzikistanin raja on lähellä. Siitä syystä suuri osa kaupungin asukkaista onkin tadzikeja, mutta useimmat hotellit ja ravintolat ovat kiinalaisten omistuksessa, ja osa myös pakistanilaisten. Kulttuurien kirjo Tashkurganissa on itsessään mielenkiintoinen, ja kaupunki on upeiden vuorten ympäröimä, mutta muuten ei tykästytty paikkaan juurikaan. Meidän täytyi kuitenkin viettää Tashkurganissa kolme yötä, kunnes Pakistanin raja aukeaisi taas maanantaina. Siihen mennessä oltiin enemmän kuin kypsiä jättämään kaupunki taaksemme...

Kashgarista Tashkurganiin

Päästäksemme Kashgarista Tashkurganiin, meitä oli kehotettu olemaan hyvissä ajoin bussiasemalla. Lähdettiin hostellilta ennen aamukahdeksaa Pekingin aikaa, joka oli ennen seitsemää paikallista aikaa. Ulkona oli pimeä ja kylmä, ja kaikki muut vielä nukkuivat. Kun vihdoin onnistuttiin saamaan taksi, se vei meidät paikkaan, joka oli myös meidän puhelimen karttaan merkitty Tashkurganin bussin lähtöpaikaksi. Joka tapauksessa paikka osoittautui vääräksi.

Odotettuamme yli tunnin, meidän luokse tuli mies (joka vaikutti meistä ensin tosi epäilyttävältä), joka johdatti meidät oikeaan paikkaan. Oikea paikka on muuten nimeltään West Bus Terminal. Jouduttiin vielä odottelemaan pari tuntia, ennen kuin minibussi tuli täyteen ja päästiin lähtemään matkaan. Vihdoin oltiin Karakoram Highwaylla ja matkalla Tashkurganiin!

Matkalla koettiin suht kaoottinen passitarkastus. Tarkastuspisteellä oli jonottamassa useampi kiinalainen turistiryhmä. Tai „jonottamassa“, sillä kävi ilmi, etteivät kiinalaisturistit osaa odottaa vuoroaan. Kyynärpäätaktiikalla päästiin väkijoukon ja passitarkastuksen läpi puolessa tunnissa.

Monet kiinalaiset turistit, joilla ei ole edes aikeissa ylittää rajaa Pakistaniin, matkustavat Tashkurganiin nähdäkseen upeat maisemat kaupungissa ja matkalla sinne. Ja totta tosiaan, saman tien kun Karakoram Highway alkoi, vuoristoiset maisemat tekivät vaikutuksen. Nähtiin matkalla myös Karakul-järvi, joka on suosittu turistikohde Xinjiangissa. Niin ja jakkeja – henkilökohtainen kohokohtani!

Tuskaa kiinalaisessa hostellissa

Saavuttiin Tashkurganiin ja suunnattiin K2 -hostelliin, joka oli kaupungin ainoa (budjettiystävällinen) majoitusvaihtoehto ulkomaalaisille. K2 on iso hostelli, mutta silti se oli aivan täyteen varattu. Onneksi meidän taiwanlainen kaveri Eva oli matkustanut Tashkurganiin edellispäivänä ja ystävällisesti varannut pedit meillekin. Valitettavasti tarjolla oli ollut enää sänkyjä mies- ja naisdormeissa, joten ensimmäiseksi yöksi Tashkurganissa meidät erotettiin toisistamme. 

Meillä molemmilla oli omat ongelmamme kiinalaisten kanssa-asukkiemme kanssa, jotka käyttäytyivät suht kyseenalaisella tavalla. Minun dormissa esimerkiksi aloitettiin teekestit ennen kuutta. Tyypit puhuivat normaaliin, kovaan ääneen ja räkivät lattialle. Kun ne ilokseni noin tunnin päästä vihdoin poistuivat, jättivät ne tietenkin perässään valot päälle ja oven auki.

Seuraavat kaksi yötä saatiin nukkua omassa huoneessamme, mutta silti kiinalaiset turistiryhmät onnistuivat kiristelemään meidän hermoja. Aamuyöstä alkaen rään ryystäminen, syljeskely ja yleinen kälättäminen kaikui käytävillä. Ja koska suuri osa ajasta oltiin hostellin ainoat eurooppalaiset, oltiin me käytännössä nähtävyys hostellin käytävillä. Ihmiset seurasivat silmä kovana meidän tekemisiä ja halusivat räpsiä meistä kuvia. Se oli erityisen mukavaa dormissa nukutun kusisen yön jälkeen, kun istuttiin aulassa vittuuntuneina toisillemme äksyillen, yrittäen samaan aikaan vääntää hymyä kiinalaisten kameroille.

Ihmiset, jotka piristivät päiviämme

Noin muuten hostellin aula, tai hengailualue, oli mukava paikka. Saatiin vielä viettää aikaa Evan kanssa, ennen kuin hän lähti takaisin Kashgariin meidän toisena Tashkurgan-päivänä. Sitten paikalle ilmaantui saksalainen Manuel, jonka kanssa vietettiin aikaa hostellilla ja sen ulkopuolella. Hostellissa asusti myös kolmen Pakistanimiehen porukka, jotka olivat Kiinassa bisnesmatkalla. Koska oltiin kaikki kiinaa puhumattomia ulkomaalaisia ja aikeissa matkustaa samalla bussilla rajan yli maanantaina, pakistanilaisporukka otti meidät saman tien siipensä suojaan.

Kasvisruokaa Tashkurganissa

Useimmissa ravintoloissa meidän hostellin lähellä oli tarjolla kiinalaistyyppistä ruokaa (joka ei toki ole ihme, Kiinassa kun ollaan). Mun ei ruokamyrkytykyen jälkeen edelleenkään tehnyt pahemmin mieli syödä kiinalaista, joten päädyttiin kahdesti pakistanilaiseen kuppilaan. Tämä oli meidän ensikosketus pakistanilaiseen ruokaan. Oli helpottavaa todeta, että pakistanilaisessa ravintolassa sekä englanninkieltä, että kasvissyönti konseptina, ymmärrettiin hyvin. Välillä ostettiin myös vastapaistettua leipää tadzikkileipomoista ja kylkeen tuoreita vihanneksia. Toki syötiin myös jotain kiinalaista – kasviksia valkosipulilla ja riisillä.

Tashkurganin nähtävyydet

Muun muassa huonojen yöunien takia me oltiin aika huonolla tuulella Tashkurganissa, eikä oikeastaan nautittu siellä olosta. Tätä muuten suhteellisen mitäänsanomatonta kaupunkia ympäröivät mahtavat vuoret olivat suurin piirtein ainoa asia, josta me siellä tykättiin. Kuten muutkin Xinjiangin kaupungit, myös Tashkurgan oli tarkoin vartioitu. Tämä tarkoitti sitä, ettei pystytty edes hypätä skeittilautojen selkään ja rullailla muualle. Ensimmäiset tarkastuspisteet vaanivat heti keskustan molemmin puolin. Vierailtiin kuitenkin parilla nähtävyydellä, jotka olivat ihan mielenkiintoisia.

Yksi nähtävyyksistä oli ikiaikainen, raunioitunut linnake. Ja se toinen oli raunion läheltä alkava suoalue ja sen päälle rakennetut puiset käytävät. Tänä päivänä paikalla ei ollut muita turisteja, eikä nähty yhtäkään lipunmyyjääkään. 

Meidän mielestä tämän nähtävyysalueen ehkä hienon asia oli juuri päällystetty, leveä ja tyhjä asvalttitie, koska ajateltiin sen soveltuvan täydellisesti skeittaamiseen. Päätettiin tulla seuraavana päivänä paikalle kruisailemaan, mutta valitettavasti saavuttiin eri reittiä, jossa meiltä yritettiin periä sisäänpääsymaksua. Skipattiin siis tämä hauskuus.

Asioiden hoitelua

Taskurganissa meidän täytyi myös hoidella asioita tulevia Pakistanin-seikkailuja varten.

Oltiin kuultu, ettei Pakistanin puolella Karakoram Highwayta olisi pankkiautomaatteja ennen Gilgitin kaupunkia. Sen takia ajateltiin vaihtaa yuaneja rupioiksi. Käytiin rahanvaihtoa huonolla kurssilla tarjoavassa paikassa, jossa meille selvisi, että oikeasti heti Sostista, jossa Pakistanin rajalaitos sijaitsee, löytyisi useampikin automaatti. Ei siis lopulta vaihdettu yhtään rahaa, mutta varattiin varmuudeksi mukaan ylimääräisiä yuaneja. 

Mulla oli tarkoituksena lähettää rakkaalle äitimuorilleni Kiinasta postikortti, joten mentiin paikalliseen postikonttoriin. Postin työntekijät ihmettelivät postikorttiani hetkisen ja ojensivat sen sitten takaisin päätään heilutellen. Ilmeisesti kiinalaisesta postikonttorista ei pysty lähettämään postia…

Oltiin luettu, että Pakistaniin lähtevään bussiin pystyy ostaa lippuja vasta lähtöpäivän aamuna. Yllättäen kuitenkin jo lähtöä edeltävänä iltana uusi pakistanikaverimme Umar tuli esittelemään meille bussilippuaan, erityisen ylpeänä saatuaan paikan numero yksi. Kävi ilmi, että koko kolmen kopla oli onnistunut ostamaan liput etukäteen. Meidän mieliin hiipi pienoinen paniikki: Busseja Pakistaniin lähtee päivittäin vain yksi, joten paikkamäärä on rajallinen, ja me haluttiin kipeästi pois Kiinasta heti maanantaina. Seri kysyi, mistä lippuja voi ostaa, ja Umar lupasi viedä meidät sinne.

Muutaman minuutin päästä Seri oli matkalla bussiasemalle, kaikkien kolmen pakistanimiehen johdattelemana. Selvisi, että liput pitää ostaa bussiasemalta, vaikka bussi itsessään lähteekin rajalaitoikselta parin kilometrin päästä. Aseman johtaja kieltäytyi avaamasta ovia ja käski Seriä tulemaan uudelleen yhdeksältä seuraavana aamuna. Lippuhässäkän lopuksi miehet tarjosivat Serille ruoat ja teet pakistaniravintolassa.

Seuraavana aamuna oltiin hyvissä ajoin ennen yhdeksää seisomassa aseman porteilla, jottei vaan jäätäisi ilman lippuja. Eikä jäätykään, mutta niiden hankkiminen ei käynyt ihan yhtä kätevästi kuin oltiin odotettu…