Irkeshtam Pass: Rajan yli Kirgisiasta Kiinaan

Koska poliittinen tilanne Kiinan Xinjiangissa on tällä hetkellä hankala, myös turistien pääsy rajan yli ja alueella liikkuminen on tarkkaan valvottua. Siispä rajan ylittäminen vaatii hieman tavallista enemmän hermoja. Irkeshtam Passin ylittämiseen Kirgisiasta Kiinaan meni meiltä noin seitsemän tuntia, pitäen sisällään lukuisia tarkastuksia.

Huom: Kirjoitettiin tämä teksti yksityiskohtaisemmin kuin yleensä. Ajateltiin, että siitä saattaisi olla hyötyä jollekin, joka on ylittämässä rajaa tulevaisuudessa.

Xinjiangin uiguurien autonomisen aleen väestö koostuu suurimmaksi osaksi uiguureista, muista etnisistä vähemmistöistä ja han-kiinalaisista. Xinjiangissa harjoitetaan voimakasta kulttuurillista sortoa ja alue saikin paljon mediahuomiota, kun kävi ilmi, että Kiinan keskushallinto pitää noin miljoonaa Uiguuria ja muiden etnisten vähemmistöjen edustajaa niin kutsutuissa „koulutuskeskuksissa“. Tästä syystä Xinjiang on arkaa aluetta Kiinan hallinnolle, eikä sinne matkustaminen ole ihan yksinkertaista. Muut matkailijat olivat raportoineet useista tarkastuspisteistä, pitkistä kuulusteluista, puhelinten ja tietokoneiden läpikäymisestä ja jopa vakoiluohjelmien asentamisesta rajalla. Me ei oltu mitenkään erityisen innoissamme tälle Kiinan alueelle matkaamisesta, mutta tämä oli meille kaikkein järkevin reitti Keski-Aasiasta Pakistaniin.

Lähtö Kirgisiasta 

Lähdettiin matkaan kohti Kiinan rajaa pienestä Sary-Tashin kylästä, jossa vietettiin meidän viimeinen yö Kirgisiassa. Aamiaisen jälkeen, sanottuamme heipat meidän kavereille Lenalle ja Tjerkille, istahdettiin autoon, jossa meidän majapaikan omistaja jo odotti, valmiina kuskaamaan meidät rajalle.

Ajettuamme jonkun aikaa lumisen maiseman ja korkeiden vuorten läpi, ohitettiin Kirgisian puolen viimeinen kylä ja saavuttiin ensimmäiselle tarkastuspisteelle. Koska rajatyöntekijä tunsi meidän kuskin, näytettiin vain pikaisesti passit ja saatiin jatkaa matkaa auton kyydissä. Ohitettiin pitkä letka odottavia rekkoja ja saavuttiin ensimmäiselle isommalle raja-asemalle. Saatiin jättää reput autoon, kun itse mentiin sisään. Viidessä minuuttissa tultiin ulos exit-leimat passeissamme.

Muutaman kilometrin päästä saavuttiin pienelle tönölle, jonka sisällä oli aseistettu sotilas. Tähän loppui Kirgisia. Meidän kuski totesi, että nyt oltiin omillamme. Käveltiin noin puoli kilometriä ylämäkeen mutkittelevalla, piikkilanka-aidan reunustamalla tiellä. Mäen päällä meitä odotti toinen loputtoman oloinen jono rekkoja.

Kiinan rajalla

Kiinan puolen ensimmäinen tarkastuspiste oli piikkilangalla ympäröity teltta, jonka sisällä oli kaksi sotilasta. Näytettiin passit ja saatiin jatkaa matkaa.

Noin 150 metrin päästä tultiin liikennettä ohjaavalle pisteelle (kiinalainen tarkastuspiste numero 2). Tarkastettuaan passimme, virkailijat pyysivät meitä odottamaan kyytiä. Tästä eteenpäin ei saatu jatkaa matkaa jalan. Nyt liikenne kulki Kirgisian suuntaan, kun Kiinaan matkalla olevat autot joutuivat vielä odottamaan. Kiinan raja-aseman slogan on „Sunshine service“. Siinä odotellessamme aurinko tosiaan alkoi paistaa ja lämmittää pakkasilmaa, saatiin riisua takit ja hupparit. Hetken päästä paikalle ilmaantui joukko han-kiinalaisia sekä minibussi, jonka kyytiin meidät kaikki ohjattiin.

Ensimmäinen matkatavaratarkastus ja haastattelu

Tovin kuluttua saavuttiin ensimmäiselle isommalle tarkastuspisteelle Kiinan puolella (numero 3) ja meidät ohjattiin odotushuoneeseen. Pian kiinalaiset pääsivät jatkamaan, mutta meidän tuli ojentaa passimme ja jatkaa odottelua.

Sitten laitettiin meidän kengät ja pienemmät tavarat läpivalaisulaitteeseen. Tultiin pöydän luo, jossa minua pyydettiin tyhjentämään käytännössä koko reppuni. Samalla meille esitettiin meihin ja meidän matkaan liittyviä kysymksiä käännöslaitteen avulla. Minun iPad tutkailtiin silmämääräisesti, mutta enemmän kiinnostusta herätti meidän kamera. Katseltiin siinä sitten virkailijoiden kanssa meidän lomakuvia Kirgisiasta (loput oltiin ladattu pilveen) ja ainakin kolmesti virkailija osoitti jotain kuvaa ja kysyi „Uzbekistan?“, johon me vastattiin „No, Kyrgyzstan“. Tämän he toki olisivat voineet selvittää nopeammin toteamalla, ettei meidän passeissa edes ollut Uzbekistanin leimoja.

Erityisesti virkailijat innostuivat Serin läppäristä. Kun Seriltä kysyttiin, mitä hän sillä tekee, vastasi Seri hätäpäissään kirjoittavansa, lukevansa ja selaavansa nettiä. Tämä oli tietenkin huono vastaus, joka herätti virkailijoissa lisäkysymyksiä. Kuulustelun laatu muuttui ja käännöksistä tuli sekavampia. „What will you write after China?“, „What do you read without internet?“. Seri yritti selittää, että näin pitkällä matkalla pitää välillä kirjoitella sähköposteja tai suunnitella matkan jatkoa tietokoneen avulla. Tässä vaiheessa kolmas virkailija ilmeistyi ja tuli ilmeisesti hoputtamaan. Mun piti sulloa ennätysvauhtia pöydällä levällään olevat matkatavarani takaisin reppuun. Serin isompaan reppuun ei edes katsottu. Sitten meidät ohjattiin seuraavaan odotushuoneeseen, jossa istui muitakin ulkomaalaisia. 

Turistibussissa

Kun oltiin odoteltu taas tovi, meitä ulkomaalaisia pyydettiin astumaan pihalla odottavaan bussiin. Kävi ilmi, että tämä tulisi olemaan meidän kyyti kaikkien tarkastuspisteiden läpi aina Kashgariin saakka. Ennen kuin päästiin matkaan, tuli jokaisen maksaa 200 yuania (noin 25 euroa). Ei ehditty pitkälle, kun oli aika kävellä seuraavan tarkastuspisteen läpi (numero 4). Täällä ei tapahtunut mitään kummempaa. Näytettiin passit ja vastattiin muutamaan kysymykseen. Sitten ajettiin hiekkaisen, melkein aavikkoa muistuttavan, mutta vuoristoisen maiseman läpi ainakin tunnin ajan (Kiinan raja-alue on valtava).

Kiinan rajalaitoksessa

Lopulta saavuttiin varsinaisen, ison rajalaitoksen (numero 5) porteille. Koska Kiinan puolella rajaa pidetään joka päivä kolmen tunnin ruokatauon, jouduttiin odottelemaan 20 minuuttia sen päättymistä. Neljältä Pekingin aikaa portit aukesivat ja bussimme pääsi parkkeeraamaan rajalaitoksen viereen. Taas kerran meidät ohjattiin odotustilaan (tähän mennessä opittiin jo miten „odotustila“ kirjoitetaan kiinaksi). Meille ojennettiin maahantulokortit. Niitä täyttäessämme meidän luo tuli mukava, rentoihin siviilivaatteisiin pukeutunut poliisi, joka halusi jutustella meidän matkasuunnitelmista Xinjiangissa. Kun kerrottiin, että aiottiin jatkaa matkaa Pakistaniin ja että meillä oli jo viisumit, tyyppi siirtyi jutustelemaan jonkun muun kanssa. 

Sitten päästiin skannaamaan meidän naamat ja sormenjäljet. Minä menin ensin. Skannausten jälkeen sain viimein passiini Kiinan maahantuloleiman, jihuu! Seuraavaksi oli vuorossa matkatavaroiden läpivalaisu.

Sillä aikaa Seri odotteli omaa naama- ja sormiskannaustaan, mutta jostain syystä laitetta ei käynnistetty. Sen sijaan pari virkailijaa pyysivät Seriä seuraamaan perässään kuulusteluhuoneeseen. Minä katselin touhua jokseenkin huolestuneena rajalaitoksen toisesta päädystä. Seri istutettiin alas ja passi annettiin kolmannelle virkailijalle. Käännöslaite kaivettiin esiin ja kuulustelu alkoi taas. „Where are you from?“, „Austria, Euuuurope, Vieeenna“, artikuloi Seri parhaansa mukaan, ettei Austriaa ja Australiaa sekotettaisi noin sadatta kertaa.

Seri jätettiin huoneeseen vielä hetkeksi odottamaan, mutta hetken päästä hänet vietiin takaisin skannauslaitteen ääreen. „What is your profession?“ Saatuaan päivän aikana jo kallisarvoista kokemusta siitä, miten tähän kysymykseen kannatti vastata aiheuttamatta lisäkysymyksiä, kertoi Seri olevansa sosiaalityöntekijä ja työskentelevänsä nuorison parissa. „Ah, you want to volunteer?“, „Ei kiitos“, vastasi Seri, „olen lomalla“. Yhtäkkiä skannauskone alkoi toimia – saksan kielellä. Ei olla varmoja, oliko koko tämän ekstakuulustelun pointti saada masiina toimimaan Serin äidinkielellä. Lopulta Serikin sai maahantuloleiman passiinsa ja pääsi läpivalaisemaan matkatavaransa. 

Mun piti kaivaa esiin muovinen lusikkahaarukka todistaakseni, ettei kyseessä ole vaarallinen ase, ja jouduin myös luopumaan meidän kahdesta eväspäärynästä. Serin reppu sen sijaan ei taaskaan näyttänyt kiinnostavan ketään, joten hän sai pitää sen uumeniin kätketyn Leathermaninsa.

Käveltiin ulos rajalaitoksesta ja seuraavaan passitarkastukseen (numero 5). Lopulta istuttiin takaisin bussiin, joka näytti lähtevän vihdoin ulos varsinaiselta raja-alueelta, moottoritielle kohti Kashgaria. Toki matkan varrella oli vielä pari tarkastuspistettä (numerot 6 & 7), mutta niissä ei jouduttu tekemään muuta kuin näyttämään passit ja odottelemaan. Alkuillasta saavuttiin kaupungin rajalle ja bussikuski käski kaikki ulos. Olisi voinut kuvitella, että 200 yuania riittää viemään meidät kaupunkiin asti, mutta sen sijaan seistiin jossain keskellä ei juurikaan mitään.

Hostelli hukassa

Löydettiin bussista kaksi israelilaista tyttöä, jotka olivat matkalla meidän kanssa samaan hostelliin (joka ei sinäänsä ollut ihme, koska Kashgarissa on kolme majapaikkaa, joissa ulkomaalaiset saa yöpyä, ja niistäkin yksi oli suljettu). Päätettiin jakaa taksi. Ensimmäinen ongelma oli löytää tyhjä taksi, sillä seistiin jossain moottoritien varressa. Seuraava ongelma oli se, että hostellille löytyi kaksi eri osoitetta. Kävi ilmi, ettei kumpikaan niistä ollut oikea.

Ensimmäisestä osoitteesta löytyi talo, jonka ovet ja ikkunat oli laitettu umpeen. Paikalle ilmaantui nuori nainen, joka kertoi (lähinnä elekielellä), että hostelli on muuttanut ja paikka on hankala löytää. Hän tarjoutui hyppäämään meidän kyytiin (mun syliin) ja opastamaan meidät perille. Ei oltu varmoja, oliko kyseessä jonkun sortin kusetus, mutta lyhyen kiinan-, englannin- ja elekielisen keskustelun jälkeen päätettiin ottaa nainen kyytiin. Hän tosiaan opasti meidät oikeaan paikkaan, jota ei oltaisi ikinä onnistuttu itseksemme löytämään, koska edes ovessa ei lukenut mitään, mitä me oltaisiin voitu ymmärtää. Me tarjouduttiin, totta kai, maksamaan tämän ihanan naisen taksimatka kotiin. Hän kieltäytyi, hymyily ja toivotti: „Welcome to Kashgar“.

Vinkkejä rajanylitykseen Kirgisiasta Kiinaan Irkeshtam Passin kautta

• Voit liftata Sary-Tashista rajalle tai yrittää järjestää kyydin etukäteen. Pamir Extreme -majatalon omistaja saattaa voida auttaa asiassa.
  
  
• Rajan ylittämiseen meni meiltä noin 7 tuntia. Koko matka Sary-Tashista Kashgariin vei 9-10 tuntia.
  
  
• Raja on auki maanantaista perjantaihin, mutta saattaa olla viikollakin suljettu juhlapyhien takia. Tsekkaa etukäteen!
  
  
• Meidän tietojen mukaan raja aukeaa klo 9 (Kirgisian aikaa). Yritä olla viimeistään tuolloin rajalla. Muuten et välttämättä ehdi rajan yli ennen kuin se sulkeutuu 19.45 (Pekingin aikaa). Kiinan puolella pidetään lounastauko 13.00-16.00 (lounastauoko on ilmeisesti eri aikaan kesällä). Jos jäät rajalle jumiin yön yli (tai koko viikonlopuksi!), Kiinan puolella rajaa on ilmeisesti jossain joku hotelli.
  
  
• Rajalla tarvitset yuaneita. Vähintään 200 yuania bussia varten (hinta lokakuulta 2019) sekä rahaa taksiin.
  
  
• Varaa mukaan vettä ja evästä. Päivä on pitkä.
  
  
• Hotellivarauksesta Kashgariin on hyötyä. Vähintään, selvitä sellaisen hotellin osoite, joka ottaa vastaan ulkomaalaisia. Sitä tullaan kysymään.
  
  
• Jos olet jatkamassa matkaasi Pakistaniin, pidä mukana kopio Pakistanin viisumista. Se nopeuttaa kysymyksiä jatkosuunnitelmista.
  
  
• Jos sinulla on matkassa Leatherman tai vastaava: veitsiä ei virallisesti saa tuoda Xinjiangiin, joten voi olla, että se takavarikoidaan.
  
  
• Puhelimet/läppärit/kamerat luultavasti tarkastetaan rajalla – etenkin valokuvat näyttivät kiinnostavan. Meidän laitteisiin ei asennettu vakoiluohjelmia.
  
  
• Myös meidän mukana olleen kirjan kannesta otettiin valokuva ja kirjan nimi käännettiin – tiedoksi, jos repussasi on jotain „epäilyttävää“ kirjallisuutta ;)  
  
  
• Vaikka meininki rajalla on aika erikoista meille länsimaalaisille, ei kannata silti turhaan kuumotella – rajan virkailijat olivat ystävällisiä
  
  
• Hauskaa matkaa Kirgisiasta Kiinaan!