Viimeinen päivä Kirgisiassa: Pamir Highway, Sary-Tash ja perinteitä

Oli aika jättää Oshin kaupunki taaksemme ja aloittaa matka kohti Irkeshtam Passia, Kirgisian ja Kiinan välistä raja-asemaa. Meillä kävi tuuri, taas kerran, sillä meidän hollantilaiset kaverit Lena ja Tjerk olivat matkalla samaan suuntaan. Saatiin näiltä kyyti Pamir Highwaytä pitkin Sary-Tashiin, yhteen Kirgisian viimeisistä kylistä ennen Kiinan rajaa. Matkalla päästiin todistamaan Kirgisian eriskummallisia, eläimiin liittyviä perinteitä ja luotiin muutama omakin perinne.

Eläinbasaari

Eläinbasaarit ovat perinteisiä tapahtumia, joita järjestetään niin suurissa kaupungeissa kuin pienissä kylissäkin ympäri keski-Aasiaa. Tori, jossa kauppatavarana toimivat eläimet, ei varsinaisesti ole paikka, josta me yleensä innostuttaisiin. Nyt oltiin kuitenkin sovittu tapaaminen Lenan ja Tjerkin kanssa kyseiselle basaarille. Pakko myöntää, että eläinbasaari oli kyllä melko erityinen ja omalla tavallaan mielenkiintoinen tapahtuma.

Aikaisin sunnuntaiaamuna otettiin taksi johonkin. Se ei valitettavasti ollut lähelläkään paikkaa, jossa basaari pidettiin. Seuraava taksi vei meidät oikeaan osoitteeseen, joka oli itseasiassa vähän Oshin ulkopuolella. Meitä tuijotettiin huvittuneesti ja/tai oudoksuen, kun tungeksittiin reput selässä parkkipaikan läpi, joka oli täynnä eläimillä täytettyjä tai vielä tyhjillään olevia lava-autoja.

Lopulta löydettiin tiemme basaarin portille ja Lenan ja Tjerkin luokse. Minä en ollut alkuunkaan varma, halusinko edes tulla koko torille, joten jäin mielelläni vahtimaan meidän reppuja porttien ulkopuolelle, kun muut menivät sisään. Kävin minäkin kuitenkin kurkkaamassa aitojen sisäpuolelle. Näky oli aika kaottiinen. Satoja maajusseja, lehmiä, hevosia, vuohia ja lampaita (sekä yksi jakki). Tälläistä ei kotona tule nähneeksi. 

Pamir Highway ja kuolleen vuohen poolo

Eläinbasaarin jälkeen hurautettiin takas kaupunkiin tekemään viimeiset lähtövalmistelut, eli ruokaostokset ja auton tankkaus. Sitten päästiin matkaan. Kun oltiin ajettu tovi, Lena ilmoitti juhlallisesti, että nyt oltiin virallisesti Pamirin valtatiellä. Tämä oli meille yllätys, sillä ei oltu edes tietoisia, että reittimme kulkisi tämän legendaarisen valtatien kautta. Ei tietenkään pitkää matkaa, sillä Pamir Highway jatkuu Tajikistaniin ja me taas oltiin matkalla Kiinaan.

Seuraavaksi nähtiin hevosia ravaamassa kuivassa joenuimassa tien varrella. Ajateltiin siellä olevan käynnissä ravit ja päätettiin käydä katsomassa. Pian tajuttiin että kyseessä oli jotain paljon hullumpaa: Kirgisian kansallislaji, kuolleen vuohen poolo (“Kok Boru”)! Kyseisessä pelissä kymmenet miehet hevosen selässä taistelevat kuolleesta, päättömästä vuohesta. Toinen (ei kovin eläinystävällinen) perinne, jota ei kotopuolessa näe.

Me ei oikein ymmärretty sääntöjä, mutta laji vaikutti erittäin jännittävältä ja vaaralliseltakin. Ei edes haluta tietää, kuinka montaa ihmistä ja hevosta (ja vuohta…) sattuu yhden pelin aikana. Me seurattiin peliä jonkun aikaa, mutta päätettiin sitten jatkaa matkaa. Ei oltaisi kuitenkaan luultavasti nähty matsia loppuun saakkaa, sillä ilmeisesti nämä voivat joskus kestää jopa useita päiviä.

Viimeinen yö Kirgisiassa ja Sary-Tashin kylä

Maisemat matkan varrella olivat aivan huikeita, taas kerran. Lumihuippuisten vuorten tuijotteluun ei vaan väsähdä. Alkuillasta saavuttiin Sary-Tashiin, joka on Kirgisian toiseksiviimeinen kylä ennen Irkeshtan Passia. Saman tien kun saavuttiin kylään, ympäristö muuttui vieläkin upeammaksi. Nyt nähtiin yli 7000 metriä korkeita vuorenhuippuja suoraan edessämme. Turha varmaan edes kertoa, että Sary-Tash oli melko hurmaava pikku kylä.

Oli selvää, että Seri ja minä jäätäisiin Sary-Tashiin yöksi. Iloksemme Tjerk ja Lenakin päättivät spontaanisti viettää yönsä täällä. Tästä on selvästi tulossa perinne: Vietettiin viimeinen yömme Kazakstanissa Lenan ja Tjerkin seurassa, ja nyt myös viimeinen yömme Kirgisiassa. Harmi vaan, ettei näillä kahdella ole suunnitelmissa lähteä Kiinaan…

Syötiin yhdessä illallinen ja juotiin ne muutama olut, jotka oltiin saatu viimeisillä kirgisianhiluillamme ostettua. Meille kahdelle tarjoiltiin “kasvisillallinen”, joka selkeästi oli keitetty lihaliemeen, taas kerran, koska kasvisten joukosta löytyi useampi pieni lihanpalanen. Tämä on näköjään toinen uusi perinteemme, sillä myös viimeinen “kasvisateriamme” Kazakhstanissa oli jokseenkin lihaisa.

Sary-Tash sijaitsee yli 3100 metrin korkeudessa, ja illan mittaan aloin tuntea korkeudesta johtuvia oireita. Ei mitään sen pahempaa, mutta päänsärkyä ja ylitsepääsemätöntä väsymystä. Minä kaaduin sänkyyn ensimmäisenä, mutta muut seurasivat pian perästä. Viimeinen yömme Kirgisiassa vietettiin kotoisasti kaikki neljä samassa huoneessa nukkuen.

Keskiverron, makkaran kera tarjoillun aamiaisen jälkeen sanottiin heipat kavereillemme. Sitten alkoi meidän pitkä matkamme kohti Kiinaa…