Matka Bishkekistä Arslanbopiin – too good to be true

Arslanbop on pieni kylä Kirgisiassa, mutta se pitää sisällään maailman suurimman saksanpähkinämetsän. Päätettiin pysähtyä kylään pariksi päiväksi matkallamme Bishkekistä Oshiin. Reitti Oshin ja Arslanbopin välillä oli maisemiensa puolesta yksi huikeimmista, jolla ollaan koskaan kuljettu. Matkaan menee autolla noin 11 tuntia, eikä tällä välillä ole julkista liikennettä. Piti siis kehittää jonkunlainen suunnitelma.

Bishkekistä Arslanbopiin – Suunnitelma A

Ei tiedetty, mihin aikaan päästäisiin perille Arslanbopiin, joten haluttiin varmistua, että löydettäisiin saavuttuamme joku yöpaikka. Siitä syystä otettiin yhteyttä Arslanbopin CBT-toimistoon (Community Based Tourism), joka järjestää kylässä kotimajoituksia. CBT:n avulias mies lupasi meille yöpaikan ja sanoi voivansa myös järjestää kyydin Bishkekistä Arslanbopiin. Jaettu taksi tulisi maksamaan 2000 somia per pää. Se oli enemmän, mitä oltiin ajateltu, mutta päätettiin silti tarttua helppoon vaihtoehtoon. Valitettavasti mies laittoi meille myöhemmin viestin, ettei auton kuski ollut löytänyt kyytiin muita matkalaisia. Me ei tietenkään haluttu maksaa koko autosta. Oli aika ottaa käyttöön plan B.

Suunnitelma B toimi, tavallaan

Kyydin etsimistä

Herättiin kuudelta ja ajettiin Yandexilla Bishkekin Osh-basaarille. Edellispäivänä useammat kuskit olivat yrittäneet tyrkyttää meille kyytiä, joten oletettiin sellaisen löytyvän helposti. Oltiin pelipaikoilla ennen seitsemää. Paikka näytti ihan erilaista, autiolta. Missä kaikki innokkaat taksikuskit? Vaikkei nähtykään paikalla yhtään taksia, ei jouduttu odottaa kauaa, kun meiltä jo tultiin kysymään, oltiinko matkalla Oshiin. Kerrottiin miehelle, että haluttaisiin päästä Bazaar Korgoniin, joka on Arslanbopin yhtymäkohta Oshiin vievällä tiellä. Hän sanoi hinnaksi 1200 somia henkeä kohden, mikä kuulosti kohtuulliselta. Päätettiin vielä kysyä, olisiko mahdollista päästä suoraan Arslanbopiin. Sinne ajaa päätieltä melkein tunnin, joten yleensä autot eivät lähde koukkaamaan sitä kautta. Ensin mies kieltäytyi naurahtaen. 20 sekunnin päästä hän kuitenkin muutti mielensä. 1500 somilla päästäisiin Arslanbopiin saakka. Sepäs kävi helposti!

Mies ja paikalle ilmestynyt nuorempi taksihustleri-toverinsa alkoivat työntää meitä ja meidän reppuja johonkin autoon. Joku pappa raivostui. Ilmeisesti me oltiin nyt viemässä hänen paikka taksista. Nuorempi hustleri vakuutti meille kaiken olevan kunnossa. Hänen veljensä veisi meidät Arslanbopiin. Jostain syystä saatiin takapenkki kokonaan itsellemme. Se oli aika erikoista, koska keski-Aasiassa viisipaikkaiseen autoon mahtuu yleensä helposti kymmenisen matkustajaa. Nuoren kuskin vieressä etupenkillä istui vanhempi kultahampainen mies. Molemmat vaikuttivat oikein mukavilta ja ystävällisiltä, vaikkei meillä taaskaan yhteistä kieltä ollutkaan. Koska oltiin neuvoteltu hinnasta vain kahden muun miehen kanssa, varmistettiin hinta vielä kuskilta: 3000 somia yhteensä meiltä kahdelta.

Matkalla Arslanbopiin

Ohikiitävät maisemat saivat haukkomaan henkeä. Nähtiin kaikkea lumihuippuisista vuorista monisävyisiin mäennyppylöihin, ja turkoosista joesta kirkkaisiin järviin. Yhdessä vaiheessa ajettiin yli 2 kilsan korkeudessa, aivan lumisen vuoren huipulla. 11 tunnin matka kiemurtelevilla vuoristoteillä ei tuntunut yhtään pitkältä, koska katseltavaa ympärillä oli niin paljon. Kuski ajoi maltillisesti. Ei liian kovaa, kuten täällä usein on tapana, muttei myöskään liian hitaasti. Hän myös pysähteli omatoimisesti silloin tällöin, jotta me turistit saatiin ottaa valokuvia. Jossain vaiheessa alettiin miettiä, tunsivatko kuski ja etupenkkiläinen toisensa jo entuudesta. Juteltavaa ainakin tuntui riittävän.

Pidettiin useampi vessatauko ja päästiin kurkkaamaan aikas ”eksoottisiin” käymälöihin. Lounastauko pidettiin pienessä tienvarsikahvilassa. Me juotiin pelkästään teetä, koska oltiin pakattu mukaan omat eväät. Lounastauolla onnistuttiin kielimuurista huolimatta saamaan aikaiseksi jotain jutunjuurta. Puhuttiin meidän ammateista ja perheistä. Kuski näytti kuvia lapsistaan. Lounastauon päätteeksi miehet vaatimalla vaativat saada maksaa meidän teet.

Loppufiasko

Auto pysähtyi Bazar Korgoniin. Kuski halusi, että poistutaan autosta. Oltiin hämillämme, koska oltiin selvästi sovittu koko matkasta Arslanbopiin. Vaikutti siltä, ettei kuskilla ollut mitään tietoa tästä sopimuksesta. Hän vaati meitä maksamaan 1500 somia per henkilö. Me kieltäydyttiin, tietenkin. Google Translaten avulla käytiin työläs keskustelu kuskin, kultahampaan ja seuraavaa taksia meille tyrkyttävän papan kanssa. Yritettiin selittää, että ennen autoon astumista meille oli kerrottu matkan Bazaar Korgoniin kustantavan 1200 somia, eikä meillä ollut aikomusta maksaa tätä enempää, kerta ei päästy perille saakka. Tilanne tuntui erityisen ikävältä, koska kuski oli ollut meitä kohtaan niin mukava, eikä hänellä näyttänyt olevan käsitystä ”veljensä” suunnitelmasta. Kyseessä ei tietenkään, yllätys, yllätys, ollut kuskin veli, eikä kuksilla kuulemma edes ollut kyydin järjestäneiden miesten puhelinnumeroita. Kuski otti kuvan meidän venäjäksi käännetystä tekstistä näyttääkseen sitä myöhemmin aamuisille kusettajille. Lopulta lupauduttiin maksamaan satanen ylimääräistä per pää. Sitten pyydeltiin anteeksi useampaan kertaan ja alettiin hieroa kauppaa seuraavan taksikuskin kanssa. Loppumatkasta maksettiin vielä 200 somia, mutta pääasia että päästiin perille.

Tapahtumien kertaamista

Varsinkin minä olin aika allapäin edellisen tapahtuman johdosta, kun istuttiin seuraavassa taksinrämässä kohti Arslanbopia. 200 somia ei ole iso raha meille, mutta kuskille se varmaankin oli. Kuski oli ollut niin ystävällinen meitä kohtaan, ja nyt hän ehkä ajatteli, että me oltiin tässä niitä huijareita. Ei tietenkään myöskään haluttu maksaa yhtään ylimääräistä, koska kyseessä oli niin selkeä kusetus. 

Mieliala laski entisestään, kun saavuttiin Arslanbopiin. Kuultiin, että tämä oli itseasiassa aika yleinen huijaus kyseisellä reitillä. Ja jos tämä kerta oli yleistä, kuskinkin oli oltava tietoinen tällaisesta huijauksesta, eikö? Luultavasti tämä ystävällinen kuski olikin siis ollut pelissä mukana alusta alkaen. Jos ei voi luottaa ihmiseen, joka vaikuttaa aidosti ystävälliseltä ja iloiselta, joka näyttää valokuvia perheestään ja vaatii maksamaan sinunkin teen, niin keneen tässä sitten voi luottaa? Koetaan olevamme kokeneita matkailijoita, eikä yleensä langeta tällaisiin kusetuksiin, etenkään viekkaiden taksikuskien toimesta. Saatiinpa ainakin muistutus siitä, että vastaisuudessa meidän tulee olla entistäkin varovaisempia.