Hyvien fiilisten Almaty

Matka yöjunalla Nur-Sultanista Almatyyn oli rentouttava. Matkustettiin modernin Kazakstanilaisen junan toisessa luokassa, ja jaettiin hytti mukavan pariskunnan kanssa. Almatysta saatiin hyvät vibat saman tien. Oli lämmin, aurinko paistoi, ympärillä oli vihreää. Haluttiin pysähtyä jonnekin vähän pidemmäksi aikaa ja Almaty vaikutti tähän tarkoitukseen täydelliseltä.

Tykättiin Almatysta monestakin syystä. Siellä on paljon puistoja, pieniä jokia ja moderneja kahviloita. Vuorten ympäröimän kaupungin lähistöltä löytyy lukemattomia luontokohteita. Tuntui, että Almatyssa Eurooppa kohtaa Aasian. Oltiin päätetty anoa meidän Intian viisumit Almatyssa ja niiden valmistumista odotellessa jymähdettiin kaupunkiin kahdeksaksi yöksi. Tämä olisi tosin tapahtunut varmaan muutenkin. Erityisesti näistä syistä me tykästyttiin Almatyyn niin kovin:

</3>

Meidän hostelli

Meidän majapaikka, European Backpacker’s Hostel , oli hyvä tukikohta Almatyyn tutustumiselle. Puutarha oli ihanan vehreä ja vaikka oltiin kaupungissa, herättiin joka aamu kukon kieuntaan. Hostelli sijaitsi mäen rinteessä, joten sieltä oli hauska ja nopea skeitata joenrantaa pitkin kaupungin keskustaan.

Muut hostellin vieraat oli mukavia reissaajia. Istuttiin joka ilta yhdessä ison pöydän ympärillä ja juteltavaa riitti. Matkustaa voi niin monella tapaa, ja eri matkustustyylejä vertailemalla opittiin, että jokaisella on sekä hyvät että huonot puolensa. Jotkut matkustivat maastoautoilla, toiset olivat pyöräilleet melkein maailman ympäri. Joillain oli mukanaan teltat ja jotkut matkustivat enemmän tai vähemmän kuten me. Kazakstanin julkinen liikenne on osoittautunut paikoitellen lähes olemattomaksi, joten alettiin itsekin miettiä, että tälle osuudelle reissusta oma auto tai edes retkeilyvarusteet olisivat tulleet tarpeeseen.

Tekemistä Almatyssa

Käytettiin paljon aikaa aikaa tulevien reissuasioiden sumplimiseen sekä hostellilla chillailuun. Sen takia ei itseasiassa nähty Almatysta niin paljoa, kuin viikossa varmaan olisi voinut nähdä. Seriin on myös iskenyt flunssa, joten senkin takia otettiin vähän iisimmin. Käytiin useammassa puistossa. Niistä meidän suosikki oli Keskuspuisto, joka näyttikin olevan suosittu hengailupaikka kaupunkilaisten keskuudessa. Sieltä löytyi urheilukenttää ja skeittiparkkia. Lammessa pystyi ajella polkuveneellä. Huvipuistokin alueella näytti olevan.

Toinen paikallisten suosima ajanviettopaikka kaupungissa on Kok Tobe -vuori , jonka huipulla myös on huvipuisto. Vuoren huipulle pääsee kondolihissillä. Tämänkertainen kondolihissikyyti oli minunkin mielestä oikein mukava, ja näkymät ylhäältä kaupungin ylle oli huimat. Ylihilpeä musiikki huvipuistossa oli tosin vähän pelottavaa.

Tykättiin myös Zelenyy -basaarista. Ostettiin sieltä hyviä, halpoja vihanneksia, joista kokkailtiin hostellilla. Lisäksi löydettiin monenlaista maisteltavaa ja iloittiin, että yllättävän moni asia oli lihaton.

Tekemistä Almatyn ympäristössä

Mahdollisuudet luonnossa samoiluun Almatyn ympäristössä on lähes loputtomat. Mikä tahansa vuorten valloittamisesta kuumissa lähteissä lillumiseen onnistuu, ja moniin kohteista pääsee paikallisbusseilla tai jalan. Me tehtiin kaksi päiväretkeä Almatyn ympäristöön: Käytiin katsastamassa kuuluisa Big Almaty Lake ja reippailtiin Butakovka -vesiputoukselle. Näistä päiväretkistä lisää täällä.

Serzhan & Roza

Junassa Nur-Sultanista Almatyyn jaettiin meidän hytti paikallisen pariskunnan, Serzhanin ja Rozan, kanssa. Meillä kävi tuuri, koska ne oli tosi kivoja ja lisäksi Serzhan puhui englantia. Pystyttiin siis kerrankin keskustelemaan kanssamatkustajien kanssa. Serzhan on koruartesaani ja taiteilija, joka tekee taidetta perinteiseen Kazakstanilaiseen tyyliin. Sen takia hän on matkustellut ympäri maailmaa erilaisissa alan tapahtumissa. Koska mekin ollaan matkamiehiä ja -naisia, yhteisiä puheenaiheita riitti. Oli huvittavaa, että yhtäkkiä Serzhan kysyi, ollaanko me kasvissyöjiä. Ihmeteltiin mistä se arvasi. Kuulemma me näytetään siltä. Hänellä on myös kaveri, joka on kasvissyöjä, ja meillä on samanlainen tyyli, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Aamulla, kun lähestyttiin Almatyä, Serzhan ja Roza kutsuivat meidät kylään, mikäli meillä olisi joku päivä aikaa. Totta kai tartuttiin kutsuun.

Serzhanin ja Rozan koti ei sijainnut Almatyn keskustassa, vaan vähän sen laitamilla alueella, jossa monella paikallisella on loma-asunto. Oli kiva nähdä myös tämä alue kaupungista. Serzhan, Roza ja Rozan sisko toivottivat meidät tervetulleiksi halein ja pusuin. Ensin Serzhan esitteli meille takapihan. Sen hedelmäpuut ja Rozan ruusut. Sitten päästiin kurkkaamaan taiteilijan pajalle.

Meidät kierrätettiin talossa huoneesta huoneeseen ja lopuksi istutettiin keittiön pöydän ääreen. Roza oli kattanut pöydän täyteen kasvisruokia. Ruoka oli herkullista ja käytiin hyviä keskusteluja.

Ollaan tosi kiitollisia siitä, että pariskunta kutsui meidät kotiinsa. Lopuksi pyysin vielä päästä toistamiseen Serzhanin pajalle, sillä halusin ostaa muistoksi korvikset. Kun lähdettiin, sain lahjaksi vielä huivin ja meidän käteen tyrkättiin muovipussi, jossa oli kaikki runsaalta illalliselta jääneet ”jämät”. Huh miten ihania ihmisiä.

Matkalla takaisin kaupunkiin tavattiin 12-vuotias pikkupoika, joka oli ihana hänkin. Kun astuttiin bussiin, kuultiin yhtäkkiä meidän vierestä huudahdus ”What is happening!!?”. Poika oli niin yllättynyt kun kuuli englantia, joka kuulemma oli hänen lempi kieli. Juteltiin koko matka, mm. kauhuleffoista, vanhoista konsolipeleistä, pikkupojan tyttöystävistä ja englannin kieliopista. Ollaan hoksattu, että mikäli haluaa löytää jonkun, joka puhuu englantia, kannattaa kysyä koulupukuisilta pikkupojilta.

Intian viisumi

Suomessa matkaa järjestellessä aika alkoi loppumaan kesken, joten päätettiin jättää intian viisumin hakeminen Almatyyn. Aluksi hakuprosessi tuntui aika raskaalta. Usein Intiaan voi saada e-viisumin tai viisumin suoraan rajalta, mutta koska me ylitetään raja maitse, tarvitaan tavallinen viisumi. Viisumihakemus piti kuitenkin täyttää netissä. Hakemuksen täyttämiseen kului tunteja (käytännössä kaksi päivää), koska sivu kaatuili koko ajan. Kun vihdoin saatiin hakemus täytettyä, piti se tulostaa ja viedä konsulaattiin. Koska oltiin saavuttu Almatyyn perjantaina, päästiin jättämään hakemukset vasta maanantaina. Konsulaatti oli aika vaikea löytää, koska netissä oli kolme eri osoitetta. Tajuttiin tämä vasta, kun oltiin löydetty tiemme ensimmäisen väärän osoitteen luo. Mikäli jollain on tarvetta, oikea osoite on: Zarakov Street 362, Al-Farabi.

Kun vihdoin päästiin Yandex-kyydillä oikeaan osoitteeseen, joka oli kuusi kilsaa kauempana kuin alunperin luultiin, kävi ilmi, ettei viisumin saaminen olisi yhtä helppoa kuin Euroopassa. Täällä ulkomaalaisille annetaan yleensä vain parin kuukauden viisumi. Muuten tämä ei olisi ollut ongelma, mutta viisumin voimassaolo alkaa siitä päivästä kun se myönnetään, ei siitä päivästä, jolloin maahan astutaan. Meidän tarkoituksena olisi reissailla Intiassa pidempään, joten tarvittaisiin tässä tapauksessa vähintään neljän kuukauden viisumi. Suunnitelmissa on myös käydä naapurimaissa ja sitten palata takaisin Intiaan, eli yksinkertainen viisumi, joka täällä yleensä myönnetään ulkomaalaisille, ei riittäisi.

Kun oltiin ensin selitetty meidän suunnitelmat avuliaalle sihteerille, halusi itse konsuli tavata meidät. Konsulin puheille meno jännitti hieman ja aluksi hän kysyikin hyvin vakavana, minkä takia haluttaisiin matkustaa Pakistaniin. Loppujen lopuksi käytiin kuitenkin hyvä ja rento keskustelu ja konsuli osoittautui tosi mukavaksi. Hän halusi vaan varmistua siitä, että oltiin tietoisia Pakistanin ja Intian kireistä väleistä ja riskeistä, joita Pakistaniin matkustamiseen saattaa liittyä. Kun konsuli oli varmistunut siitä, että tiedetään mitä ollaan tekemässä, sanoi hän voivansa myöntää meille viisumin. Hän lupasi yrittää neljän kuukauden viisumia, muttei pystynyt vielä luvata mitään. Kaksikertaviisumi olisi kuulemma maksimi. Tämä sopi meille ihan hyvin, vaikka oltiinkin alunperin ajateltu kolmikertaviisumia. Vakavamman puheen lomassa konsuli heitti läppää Serin tyylistä ja vannotti meitä lähettämään sähköpostia kuvan kanssa, jos ja kun oltaisiin päästy rajan yli Intiaan. Mukavalla olemuksellaan konsuli sai meidät ajattelemaan ystävällisiä ja hauskoja intialaisia ja odottamaan jo innolla aikaamme Intiassa. Viiden päivän kuluttua saatiin viisumit ja oltiin iloisesti yllättyneitä: neljä kuukautta ja kolminkertainen maahantulo.

Let the adventure begin

Koska saatiin viisumiasiat kuntoon perjantaina, oltiin lauantai-aamuna valmiita jättämään Almaty taaksemme. Kaupunki oli alkanut jo tuntua niin kotoisalta, että oli vähän haikeaa lähteä. Toisaalta teki hyvää olla taas liikkeellä. Oli aika aloittaa matka kohti Kirgisiaa. Päätettiin yrittää rajan ylitystä syrjäisen Karkaran raja-aseman kautta, koska se sopi suunnitelmiimme paremmin. Tämä ei olisi helpoin mahdollinen tapa ylittää raja. Matkan varrella haluttiin pysähtyä Charyn -kanjonissa, joka on kuulemma vaikuttava näky. Koska julkinen liikenne tosiaan on paikoittain lähes olematonta, ei tiedetty miten tarkalleen ottaen päästäisiin rajalle. Valmistauduttiin liftaamaan ja kävelemään pitkiä matkoja reput selässä. Tuntui, että seikkailu oli oikeastaan vasta nyt alkamassa, koska tähän mennessä liikkuminen paikasta toiseen oli ollut niin vaivatonta.