Yekaterinburg – Euroopan ja Aasian reunalla

Yekaterinburg yllätti meidät monellakin tapaa. Oltiin nähty jo 3 kaunista kaupunkia Venäjällä ja kun saavuttiin Yekaterinburgiin, ei oltu aluksi kovin vaikuttuneita. Neuvostoajan arkkitehtuurin, pilvenpiirtäjien, ostoskeskusten ja vanhojen kirkkojen sekoitus ei onnistunut heti hurmaamaan meitä. Mutta neljä päivää, jotka kaupungissa vietettiin, saivat meidän mielet muuttumaan. Tällä kertaa ihmiset ennen kaikkea tekivät meidän olon tervetulleeksi ja kotoisaksi.

Kuten kaikkia muitakin kaupunkeja, joissa Venäjällä vierailtiin, myös Yekaterinburgia halkoi joki
Kuten kaikkia muitakin kaupunkeja, joissa Venäjällä vierailtiin, myös Yekaterinburgia halkoi joki
Söpöjen rautapatsaiden perinne näytti jatkuvan Yekaterinburgin kaduilla
Söpöjen rautapatsaiden perinne näytti jatkuvan Yekaterinburgin kaduilla

Jossain Euroopan ja Aasian välissä

Oltiin aluksi aika hämmentyneitä, koska ei tiedetty, ollaanko nyt Aasiassa vai Euroopassa. Eikä tiedetä sitä edelleenkään. Ilmeisesti Venäjällä Aasia alkaa Ural-vuoristosta ja Ural-joesta. Koska Yekaterinburg on molempien itäpuolella, voisi olettaa, että ollaan jo Aasiassa. Toisaalta, Aasialainen osa Venäjää on nimeltään Siperia, eikä olla vielä Siperiassa, vaan Uralin alueella. Edes paikalliset ei tunnu tietävän vastausta tähän meidän mieliä askarruttaneeseen kysymykseen. Toisaalta, heitä tämä ei kuulemma liiemmin edes mietitytä – asia taitaa kiinnostaa lähinnä kaupungissa vierailevia turisteja.

Ensimmäisen päivän yllätyksiä

Ensimmäisen Yekaterinburg-päivämme ensimmäinen yllätys tuli meidän eteen kakun muodossa. Löydettiin kiva ravintola, Rada, jossa oli kasvisruokabuffetti. Hommat lähti siellä vähän käsistä, koska haluttiin maistella kaikenlaisia meille uusia ruokia. Istuttiin pöydässä ja ahmittiin venäläisiä herkkuja kaksin käsin, kun kaksi paikan työntekijää tuli meidän luokse kakun kanssa. Se oli kuulemma jotain perinteistä, jonka ne halusivat antaa meille lahjaksi. Vaihtokauppana kakusta meidän tuli poseerata valokuvassa. Ei tiedetä mihin valokuvaa käytetään, mutta oikeastaan ihan sama, koska ilmaista kakkua!! Oltiin tästä eleestä tosi yllättyneitä ja iloisia. Meidän mielestä ilmaisen kakun tarjoaminen on paljon kivempi tapa toivottaa ulkomaalaiset tervetulleeksi, kuin vaatia rajojen sulkemista.

Kakku pistää hymyilyttämään
Kakku pistää hymyilyttämään

Iltakin otti vähän yllättävän käänteen, kun oltiin ajateltu vaan juoda kaljat joen rannassa. Ensinnäkin, siinä istuskellessamme meidän taakse ilmestyi ryhmä hilpeitä opiskelijoita, jotka alkoivat tykittämään ilotulituksia. Ensin säikähdettiin yhtäkkisiä räjähdysääniä korvan juuressa ja mä melkein yritin maastoutua penkin alle, mutta shokista toivuttuamme nautittiin showsta.

Yllättävä ilotulitusshow
Yllättävä ilotulitusshow

Muutaman tunnin päästä löydettiin itsemme imailemasta vodka-kolaa kellaribaarissa ja poseeraamasta vanhan venäläisen auton konepellillä samuraimiekan kanssa.

Näitä kuvia oli hauska katsella seuraavana aamuna
Näitä kuvia oli hauska katsella seuraavana aamuna

Mikä puolestaan ei yllättänyt, oli seuraavan päivän olotila. Vietettiin päivä lähinnä syömällä pitsaa sängyssä. Mutta useamman kuukauden reissussa tälläiset löhöpäivätkin on tarpeen.

Am Weg zum Holen unserer Pizza, kamen wir bei einer Gesundheitsmesse vorbei, welch Ironie :-D
Darrapitsanhakureissulla pistäännyttiin ironisesti ”Love Your Health” -messuilla.

Ihanat ihmiset

Tavattiin paljon mukavaa porukkaa baarissa hengaillessamme. Useimpien kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta keskustelu Google Translaten välityksellä toimi yllättävän hyvin. Tutustuttiin myös paikalliseen Elviraan, joka puhui hyvää englantia. Elvira ystävällisesti tarjoutui viemään meidät kaupunkikierrokselle sunnuntaina.

Tavattiin Elvira ison Lenin-patsaan luona, josta lähdettiin kävelykierrokselle. Hän kertoili meille mielenkiintoisia juttuja kaupungista ja avasi omia valveutuneita mielipiteitään kotimaastaan. Elvira totesi, ettei kaupungissa ole hirveästi varsinaisia nähtävyyksiä. Sama fiilis meilläkin oli ollut. Siispä hän päätti viedä meidät Yeltsin Centeriin. Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Yeltsin on syntynyt tällä alueella ja siitä syystä tämä keskus kuuluu kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Oli itseasiassa hyvä idea vierailla keskuksessa, koska sen lisäksi, että siellä oli tietenkin paljon tietoa Yeltsinistä itsestään, opittiin paljon uutta myös ihan yleisesti Venäjän koukeroisesta historiasta. Samalla katsastettiin kaksi taidenäyttelyä samassa rakennuksessa. Syötiin kasvislounas kahvilassa ja sen jälkeen käytiin katsomassa kaupungin kuuluisinta kirkkoa. Kirkosta mielenkiintoisen tekee se, että kyseisellä paikalla murhattiin Venäjän viimeinen tsaariperhe. Syksy oli viimein saapunut Yekaterinburgiin ja ilta alkoi viiletä. Niinpä päätettiin lähteä kirkolta takaisin „kotiin“ päin ja oli aika sanoa heipat meidän uudelle kaverille.

Modernia arkkitehtuuria Yeltsin Centerin ympärillä
Modernia arkkitehtuuria Yeltsin Centerin ympärillä

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä käytiin hakemassa tarroja painotalosta. Oltiin nimittäin päätetty painattaa tarroja meidän blogin osoitteella, joita voidaan antaa ihmisille matkan varrella. Painotalon löytäminen oli hankalaa, koska se sijaitsi jossain randomissa talossa ilman mitään kylttiä. Tyyppi siellä ei puhunut ollenkaan englantia. Yllätyttiin (taas) siitä, että onnistuttiin kielimuurista huolimatta selostamaan piirtämällä ja elekielellä mitä haluttiin, kuinka monta kappaletta, millaiselle paperille ja minkälaisella leikkauksella.

Meidän upeet tarrat
Meidän upeet tarrat

Iso osa ajastamme Yekaterinburgissa me vietettiin joen rannassa, joka oli meidän mielestä kaupungin viihtyisintä aluetta.

Joenrantaa
Joenrantaa
Yksi Yekaterinburgin kuuluisimmista nähtävyyksistä: näppismonumentti
Yksi Yekaterinburgin kuuluisimmista nähtävyyksistä: näppismonumentti
Ukot pelaa shakkia joen läheisyydessä
Ukot pelaa shakkia joen läheisyydessä

Seri kävi myös taas kiipeilemässä, tällä kertaa hallissa nimeltä Skalodrom Kray Sveta . Halli sijaitsi pelkästään urheilukaupoille omistautuneessa ostoskeskuksessa ja kuulemma ihan suosituksen arvoinen paikka. Maleksittiin myös yhdessä ostoskeskuksessa yllättävän paljon. Lähinnä siksi, että siellä oli iso 24-h supermarketti (melkein Järvenpään Citymarketin veroinen :-) ), josta löydettiin kaikkea mitä mielemme teki, ja myös hyviä eväitä seuraaville junamatkoille.

Kunnioitettava valikoima kylmää vodkaa sopivasti energiajuomien vieressä
Kunnioitettava valikoima kylmää vodkaa sopivasti energiajuomien vieressä

Yekaterinburg oli meidän viimeinen pysäkki Venäjällä. Jos ei vielä oltu Aasiassa, niin pian oltiaisiin. Matka jatkuu kohti Kazakhstania.

Related stories

4 ajatusta aiheesta “Yekaterinburg – on the border of Europe and Asia”

  1. How, how, HOW did you end up posing on top of a car with a samurai sword. Whose car? Whose sword? Why?
    Have a great time, take care of yourselves, and I will be waiting patiently to get my answers when you are back!!

    1. … A friend of our new bar friends passed by with his lada outside the bar. It was already late and a tipsy atmosphere. We told him it’s a nice old Lada. I think then he came up with the idea to first take a picture of us in the car, but spontanously decided that it would be better on the car (first we were standing on it) and that i have to wear his sunglasses. Next thing i remember is he pulled the samurai sword on the street and gave it to me. I think the mob of people in front of the bar was quite irritated. Don’t ask me why you go out whith your car and a samurai sword . Anyway random evening 😀
      Thx!!!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *